Juuti, Petri. / Ympäristö- ja vesihistorian tutkimuksesta 2000-luvulla Suomessa. Koulutuksen ja tutkimuksen murros yliopistoissa uuden vuosikymmenen kynnyksellä. editor / Petri Juuti ; Kirsti Uusi-Rasi. Vol. 3 Tampereen dosenttiyhdistys, 2017. pp. 44-48

Liimatainen, Heikki. / Yli 60 tonnin yhdistelmät parantaneet kuljetusten tehokkuutta. In: Tie ja Liikenne. 2017 ; Vol. 2017, No. 4. pp. 30-32.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Yhteistyötarpeet ja synergiaedut : miksi hoitaa kaikkien jätevedet?. Ei jätevedenpuhdistamoa minun takapihalleni: Jätevedenpuhdistuksen päätöksenteko, päätäntäprosessit ja julkinen keskustelu Espoossa historiassa, nyt ja tuelvaisuudessa. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. TamPub, 2008. pp. 39-64

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka ; Katko, Tapio S. / Yhteistyö. Elämän virta: Kajaanin veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Tapio Katko. TamPub, 2009. pp. 229-256

Katko, T.S. / Yhteistä vettä : Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä 1967-2007. Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä , 2007. 185 p.

Katko, Tapio S. / Yhdysvaltain vesihuollossa julkissektori avainasemassa. Haasteina niukentuvien vesivarojen hallinta ja ikääntyvä infrastruktuuri. In: Kuntatekniikka. 2010 ; No. 8. pp. 44-47.

Juuti, Petri ; Katko, Tapio S. ; Rajala, Riikka. / Yhdyskuntien vesihuolto – kehityksen ja elämän ehto. Miten Suomesta tuli tekniikan maa. Luku 4: Mikä maa, mikä tekniikka? Tekniikan Museon julkaisuja 8. : How Finlald Became a Country of Technology. editor / Tiina Männistö-Funk. Vol. 8 Helsinki : Tekniikan museo, 2017. pp. 197-231 (Tekniikan Museon julkaisuja 8).

Kallio, Olavi ; Heino, Ossi ; Valkama, Pekka ; Autero, Anniina. / Yhdyskuntajätehuollon markkinainnovaatiot tutkimuskaupungeissa. Markkinainnovaatiot yhdyskuntajätehuollossa : tutkimus jätehuoltopalvelujen markkinoiden evoluutiosta, sovelluksista ja jännitteistä kunnallisen ja yksityisen sektorin rajapinnassa. editor / Pekka Valkama. Tampere : Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu, 2013. pp. 114-143

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Yhdistymishankkeet 2000-luvulla. Vesihuoltoyhteistyötä yli rajojen: PK-seudun yhteistyöhankkeet ja yhdistämissuunnitelmat ennen ja nyt Espoon näkökulmasta. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. University of Tampere, 2009. pp. 77-130

Korpinen, Leena ; Pääkkönen, Rauno. / Working-aged population's mental symptoms and the use of the Internet. In: Mental Illness. 2011 ; Vol. 3, No. 1. pp. 25-28.

Korpinen, Leena ; Pääkkönen, Rauno ; Gobba, Fabriziomaria. / White-Collar Workers' Self-Reported Physical Symptoms Associated With Using Computers. In: International Journal of Occupational Safety and Ergonomics. 2012 ; Vol. 18, No. 2. pp. 137-147.

Katko, Tapio S. / WC-tilat ja -opasteet vain likana silmissämme?. In: Kuntatekniikka. 2018 ; Vol. 72, No. 4. pp. 45.

Juuti, Petri S. (Editor) ; Katko, Tapio S. (Editor). / Water, Time and European Cities : History matters for the Futures. Tampere : Tampere University Press, 2005.

Heino, Ossi ; Takala, Annina ; Vihanta, Joni. / Water - The Most Important Subject of the World. In: Ympäristöhistoria: Finnish Journal of Environmental History. 2012 ; No. 1. pp. 44-58.

Laitinen, Jyrki ; Antikainen, Riina ; Hukka, Jarmo J. ; Katko, Tapio S. / Water Supply and Sanitation in a Green Economy Society : The Case of Finland. In: Public Works Management and Policy. 2019.

Hukka, Jarmo ; Katko, Tapio S. / Water supply and sanitation as an entry point to human development : Vision21- Knowledge synthesis. In: Vision21- Knowledge synthesis. 1999.

Katko, Tapio S. ; Juuti, Petri ; Pietilä, Pekka ; Rajala, Riikka . / Water services heritage and institutional diversity. Water and Heritage: material, conceptual and spiritual connections. editor / Willem Willems ; Henk van Schaik. Sidestone Press, 2015.

Katko, Tapio S. / Water Services Development and Governance in Finland. Feature Article. JAWWA. 110, 5: 50-55. In: Journal American Water Works Association. 2018 ; Vol. 110, No. 5. pp. 50-55.

Katko, Tapio S. ; Hukka, Jarmo J. ; Mashauri, D.A. ; Nyangeri, E.N. / Water services and cooperation. Global water : issues and insights. editor / R. Quentin Grafton ; Paul Wyrwoll ; Chris White ; David Allendes. Australia : ANU Press, Australian National University Press, 2014. pp. 231-239

Staddon, ; Juuti, Petri ; Katko, Tapio S. ; Mattila, Harri ; Rajala, Riikka ; Schwartz, Klaas. / Water security and resilience. Resilient Water Services and Systems: The Foundation of Well-Being. IWA Publishing, 2019. pp. 9-14

Hukka, Jarmo J. ; Castro, Jose Esteban ; Pietilä, Pekka E. / Water, policy and governance. In: Environment and History. 2010 ; Vol. 16, No. 2. pp. 235-251.

Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. ; Vuorinen, Heikki S. / Water is the Beginning of All: Global Water Services and Challenges. 2007. Environmental History of Water - Global views on community water supply and sanitation. IWA Publishing. editor / Katko T.S. Juuti P.S. ; H.S. Vuorinen. 2007. pp. 3-8

Hynynen, Ari J. (Editor) ; Juuti, Petri S. (Editor) ; Katko, Tapio S. (Editor). / Water Fountains in the Worldscape. Kangasala : International Water History Association and Kehrämedia Inc., 2012.

Hynynen, Ari J. (Editor) ; Juuti, Petri S. (Editor) ; Katko, Tapio S. (Editor). / Water Fountains in the Cityscape. Kansas City,MO : Public Works Historical Society, 2011. (Essays in Public Works History).

Katko, Tapio. / Water education makes a global difference. In: Interface: Science Magazine. 2011 ; No. 1/2011. pp. 1-3.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka. / Water Cooperatives in Tampere, Finland: the case of Pispala. WATERLAT GOBACIT network. Working papers. Challenges and opportunities facing water-service co-operatives: cases from Argentina and Finland. Vol. 5 4. ed. WATERLAT-GOBACIT Research Network, 2018. pp. 23-32 (WATERLAT GOBACIT; 4).

Katko, Tapio S. ; Juuti, P.S. ; Tempelhoff, J. / Water and the city. In: Environment and History. 2010 ; Vol. 16, No. 2. pp. 213-234.

Juuti, Petri S. ; Nygård, Henry ; Katko, Tapio S. / Water and sanitation services in history: Motivations, expectations and experiences. A History of Water, Series II, Volume 1: Ideas of Water from Ancient Societies to the Modern World. editor / Terje Tvedt ; Terje Oestigaard. 2010. pp. 231-249

Mononen, Tiina ; Coloma, Sebastian ; Romantschuk, Martin ; Vikman, Minna ; Kapanen, Anu ; Lehtonen, Anna ; Saario, Elina ; Itävaara, Merja ; Malinen, Essi ; Kostia, Silja ; Tuhkanen, Tuula. / Waste water treatment by multi-stage biofilm processes : Results of the VESITURVA project. Espoo : VALTION TEKNILLINEN TUTKIMUSKESKUS, 2013. 74 p. (VTT Technology; 98).

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Voimaa historiallisesta yhteistyöstä. Ei jätevedenpuhdistamoa minun takapihalleni: Jätevedenpuhdistuksen päätöksenteko, päätäntäprosessit ja julkinen keskustelu Espoossa historiassa, nyt ja tuelvaisuudessa. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. TamPub, 2008. pp. 85-100

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka ; Katko, Tapio S. / Visio : Historian havinaa ja tulevaisuuden haasteita. Elämän virta: Kajaanin veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Tapio Katko. TamPub, 2009. pp. 257-270

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka ; Katko, Tapio S. / Virta : Kajaani, kaupunki joen varrella. Elämän virta: Kajaanin veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Tapio Katko. TamPub, 2009. pp. 21-36

Juuti, P. ; Katko, T. / Viinikanlahden siirto vielä harkintaan. In: Aamulehti. 2005.

Heino, Ossi ; Takala, Annina. / Viewpoint - Paradigm Shift of Water Services in Finland : From Production Mentality to Service Mindset. In: Water Alternatives. 2015 ; Vol. 8, No. 3. pp. 433-446.

Katko, Tapio S. / Vieraskynä : Vesialan osaamista kehitettävä yhteiskunnan tarpeista. In: Vesitalous. 2014 ; No. 1/2014. pp. 51-51.

Inha, Laura ; Juuti, Petri ; Katko, Tapio S. ; Rajala, Riikka ; Pietilä, Pekka. / Vetoa vesihuoltopalveluihin täydennyskoulutuksen kautta. In: Kuntatekniikka. 2019 ; Vol. 73, No. 5. pp. 6-7.

Takala, A. ; Hukka, J.J. ; Katko, T.S. ; Pietilä, P.E. / Vesiyhtymien toiminnan kehittäminen. In: Vesitalous. 2008 ; No. 3. pp. 14-18.

Jaatinen, Toni ; Katko, Tapio ; Pynnönen, Sanna. / Vesitalous - monipuolisesti vesialalta. In: Vesitalous. 2010 ; No. 6. pp. 45-47.

Heino, Ossi. / Vesiosuuskunnat - minä ne tulisi nähdä?. In: Osuustoiminta. 2015 ; Vol. 106, No. 2. pp. 51-51.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Vesi on parasta kylmänä – loppusanat. Vinttikaivosta vesiyhtiöön. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. Saarijärvi : TamPub, 2011. pp. 223-231

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Vesilinna, Riihimäen maamerkki. Hyvän veden ja hyvien yhteyksien kaupunki : Riihimäen Veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Pekka Pietilä ; Tapio Katko. TamPub, 2010. pp. 148-183

Pietilä, Pekka ; Katko, Tapio ; Kurki, Vuokko. / Vesi kuntayhteistyön voiteluaineena. Helsinki : Kaks - Kunnallisalan kehittämissäätiö, 2010. 111 p. (Kunnallisalan kehittämissäätiö tutkimusjulkaisut).

Katko, Tapio S. ; Inha, Laura ; Rajala, Riikka. / Vesihuolto yhdyskuntien ympäristön turvaajana: uskomuksia ja todellisuuksia. In: Ympäristökasvatus. 2019 ; No. 2.

Heino, Ossi ; Pietilä, Pekka. / Vesihuoltotoimintojen ulkoistaminen Suomessa. Espoo : VALTION TEKNILLINEN TUTKIMUSKESKUS, 2013. 6 p.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka. / Vesihuoltopalvelujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioklusterin (VEPATUKI) ensimmäinen vuosi keskittyy saneeraustarpeeseen. In: Vesitalous. 2018 ; No. 5. pp. 21-23.

Katko, Tapio S. / Vesihuolto osana näkymätöntä kaupunkia. In: RY Rakennettu ympäristö. 2013 ; Vol. 50, No. 5. pp. 18-21.

Katko, Tapio S. ; Pietilä, Pekka. / Vesihuolto kaupungistuvissa yhteiskunnissa. In: Alue ja Ympäristö. 2017 ; Vol. 46, No. 1. pp. 32-39.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Vesihuoltoa kuntiin. Vinttikaivosta vesiyhtiöön. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. Saarijärvi : TamPub, 2011. pp. 119-176

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Vesihuoltoa espoossa ennen kunnallista vesilaitosta. Vesihuoltoyhteistyötä yli rajojen: PK-seudun yhteistyöhankkeet ja yhdistämissuunnitelmat ennen ja nyt Espoon näkökulmasta. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. University of Tampere, 2009. pp. 5-26

Katko, T. / Vesihuollossa muhii aikapommi. In: Kanava. 2013 ; No. 8. pp. 37-40.

Katko, Tapio S. ; Pietilä, Pekka E. / Vesihuollossa kuntayhteistyö toimii. In: Aamulehti. 2012.

Kurki, Vuokko. / Vesihuollon ylikunnalliset sopimukset lisääntymässä. In: Kuntatekniikka. 2010 ; No. 2. pp. 18-18.

Katko, Tapio S. ; Hukka, Jarmo J. / Vesihuollon strateginen kehittäminen haltuun : Ydin- ja tukitoiminnon tarpeen hahmottaa selkeästi. In: Kuntatekniikka. 2016 ; Vol. 70, No. 2. pp. 12-13.

Katko, Tapio S. ; Hukka, Jarmo. / Vesihuollon koulutus on erinomaista kehitysyhteistyötä : Keskustelua. In: Kanava. 2017 ; Vol. 45, No. 3. pp. 57-58.

Katko, Tapio S. / Vesihuollon koulutus ja tutkimus lähemmäksi rakennettua ympäristöä. In: Vesitalous. 2019 ; Vol. 60, No. 4. pp. 24-25.

Katko, Tapio S. / Vesihuollon kehitys ja yhteiskunnallinen merkitys : Hapertuvatko hanat?. In: Kuntatekniikka. 2013 ; No. 5. pp. 14-16.

Inha, Laura ; Katko, Tapio S. ; Rajala, Riikka. / Vesihuollon instituutiot vaativat taitavaa jalkapallopeliä. In: Rakennustekniikka. 2019 ; Vol. 75, No. 3. pp. 38-40.

Juuti, Petri . / Vesihuollon historia pähkinänkuoressa. Hyvän veden ja hyvien yhteyksien kaupunki : Riihimäen Veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Pekka Pietilä ; Tapio Katko. TamPub, 2010. pp. 300-313

Katko, Tapio S. / Vesihuollon historian lyhyt oppimäärä. In: Econetin asakaslehti AQ. 2012 ; No. 3. pp. 22-22.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Vesihuollon haasteet ennen ja nyt. Hyvän veden ja hyvien yhteyksien kaupunki : Riihimäen Veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Pekka Pietilä ; Tapio Katko. TamPub, 2010. pp. 278-299

Katko, Tapio S. / Vesihuollon globaalit haasteet ja instituutioiden roolit. In: Econetin asakaslehti AQ. 2017 ; No. 1. pp. 15.

Katko, Tapio S. ; Juuti, Petri ; Rajala, Riikka. / Vesihuollon ammattilaiset ovat verkostoituneet kautta aikojen. In: Vesitalous. 2017 ; Vol. 58, No. 6. pp. 16-19.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Vesihuollon alkutaival – kehitys 1910 asti. Vinttikaivosta vesiyhtiöön. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. Saarijärvi : TamPub, 2011. pp. 19-50

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka. / Vesihuollon alku Espoossa: ensimmäiset päätökset. Ei jätevedenpuhdistamoa minun takapihalleni: Jätevedenpuhdistuksen päätöksenteko, päätäntäprosessit ja julkinen keskustelu Espoossa historiassa, nyt ja tuelvaisuudessa. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. TamPub, 2008. pp. 19-38

Hukka, J. ; Katko, T. ; Pietilä, P. / Vesihuollolla voidaan myös paikata kuntataloutta. In: Kauppalehti. 2006 ; pp. s. 19.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka ; Katko, Tapio S. / Vesi : Vesilaitoksen alkutaival 1920-luvulta 1970-luvulle. Elämän virta: Kajaanin veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Tapio Katko. TamPub, 2009. pp. 65-92

Rajala, Riikka . / Verkoston varrella. Hyvän veden ja hyvien yhteyksien kaupunki : Riihimäen Veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Pekka Pietilä ; Tapio Katko. TamPub, 2010. pp. 184-229

Warwick, Michael E A ; Kaunisto, Kimmo ; Barreca, Davide ; Carraro, Giorgio ; Gasparotto, Alberto ; Maccato, Chiara ; Bontempi, Elza ; Sada, Cinzia ; Ruoko, Tero-Petri ; Turner, Stuart ; Van Tendeloo, Gustaaf. / Vapor phase processing of α-Fe2O3 photoelectrodes for water splitting : An insight into the structure/property interplay. In: ACS Applied Materials and Interfaces. 2015 ; Vol. 7, No. 16. pp. 8667-8676.

Katko, Tapio. / Vanhuus uhkaa vesihuoltoa. In: Aamulehti. 2013 ; pp. B16-B16.

Korhonen-Yrjänheikki, Kati ; Takala, Annina ; Mielityinen, Ida. / Values and Attitudes in Engineering Education. It´s just People with People - Views of Corporate Social Responsibility. Aalto University Publication Series Crossover. editor / Pia Lappalainen. 2011. pp. 65-83

Solismaa, Soili ; Ismailov, Arnold ; Karhu, Marjaana ; Sreenivasan, Harisankar ; Lehtonen, Marja ; Kinnunen, Päivö ; Illikainen, Mirja ; Räisänen, Marja-Liisa. / Valorization of Finnish mining tailings for use in the ceramics industry. In: BULLETIN OF THE GEOLOGICAL SOCIETY OF FINLAND. 2018 ; Vol. 90, No. 1. pp. 33-54.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka. / Valkea kaupunki, mustat vedet. In: Vesitalous. 2017 ; Vol. 2017, No. 1. pp. 15-17.

Judl, Jáchym ; Mäkinen, Johanna. / Vaihtoehtoisten käyttövoimien hyödyntäminen kaupunkiliikenteen linja-autoissa. Suomen ympäristökeskus (SYKE), 2019. 4 p.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Vaatimus paremmasta puhdistustuloksesta ohjaa jätevedenpuhdistuksen päätöksentekoa. Ei jätevedenpuhdistamoa minun takapihalleni: Jätevedenpuhdistuksen päätöksenteko, päätäntäprosessit ja julkinen keskustelu Espoossa historiassa, nyt ja tuelvaisuudessa. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. TamPub, 2008. pp. 65-72

Tuhkanen, Tuula A. ; Cajal Marinosa, Paula. / UV irradiation for Micropollutant removal from aqueous solution in the presence of H2O2. Treatment of Micropollutants in Water and Wastewater. Integrated Environmental Technology Series. editor / Jurate Virkutyte ; Rajander Varma ; Veeriah Jegatheesan. 2010. pp. 295-320

Kainulainen, Tuomo P. ; Sirviö, Juho A. ; Sethi, Jatin ; Hukka, Terttu I. ; Heiskanen, Juha P. / UV-Blocking Synthetic Biopolymer from Biomass-Based Bifuran Diester and Ethylene Glycol. In: Macromolecules. 2018 ; Vol. 51, No. 5. pp. 1822-1829.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Uuden vuosituhannen tiennäyttäjä – HS-Veden alkutaival. Vinttikaivosta vesiyhtiöön. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. Saarijärvi : TamPub, 2011. pp. 177-222

Unban, Kridsada ; Khanongnuch, Ramita ; Kanpiengjai, Apinun ; Shetty, Kalidas ; Khanongnuch, Chartchai. / Utilizing Gelatinized Starchy Waste from Rice Noodle Factory as Substrate for L(+)-Lactic Acid Production by Amylolytic Lactic Acid Bacterium Enterococcus faecium K-1. In: Applied Biochemistry and Biotechnology. 2020.

Heino, Ossi ; Anttiroiko, Ari-Veikko. / Utility–Customer Communication : The Case of Water Utilities. In: Public Works Management and Policy. 2015 ; Vol. 21, No. 3. pp. 220-230.

Judl, Jáchym ; Mäkinen, Johanna. / Utilising alternative fuels and technologies in city buses. Suomen ympäristökeskus (SYKE), 2019. 4 p.

Tao, Ran ; Bair, Robert ; Lakaniemi, Aino Maija ; van Hullebusch, Eric D. ; Rintala, Jukka A. / Use of factorial experimental design to study the effects of iron and sulfur on growth of Scenedesmus acuminatus with different nitrogen sources. In: Journal of Applied Phycology. 2019.

Jaatinen, Sanna ; Lakaniemi, Aino-Maija ; Rintala, Jukka. / Use of diluted urine for cultivation of Chlorella vulgaris. In: Environmental Technology. 2016 ; Vol. 37, No. 9. pp. 1159-1170.

Karvinen, Reijo. / Use of analytical expressions of convection in conjugated heat transfer problems. Proceedings of the International Heat Transfer IHTC-14, August 8-13, 2010, Washington DC, USA. ASME, 2010. pp. 1-13

Barraque, Bernard ; Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. / Urban water conflicts in recent European history: Changing interactions between technology, environment and society. Urban water conflicts. editor / Bernard Barraque. Taylor & Francis and UNESCO Publishing; A Balkema book, 2012. pp. 15-32 (Urban water series, UNESCO IHP).

Tiitinen, Kalle ; Ylitalo, Matti ; Oksanen, Antti. / Unsteady computational methods to study jet behaviour in large fluidized bed boiler. AFRC 2010 Pacific Rim Combustion Symposium, September 26-29, 2010 Sheraton Maui, Hawaii. 2010. pp. 1-22

Asikainen, Eveliina ; Hellman, Sannamari ; Parjanen, Lotta ; Puputti, Marika ; Raatikainen, Saana ; Schroderus, Marjut. / Unipoli Green - Four Universities Working Together for Sustainability. Handbook of Theory and Practice of Sustainable Development in Higher Education: Volume 3. editor / Walter Leal Filho ; Mark Mifsud ; Chris Shiel ; Rudi Pretorius. Springer International Publishing, 2016. pp. 257-273 (World Sustainability Series).

Takala, Annina. / Understanding sustainable development in Finnish water supply and sanitation services. In: International Journal of Sustainable Built Environment. 2017 ; Vol. 6, No. 2. pp. 501-512.

Heino, Ossi. / Ulkoistaminen apuväline vesihuoltoverkostojen kunnossapitoon?. In: Promaint. 2012 ; Vol. 26, No. 5. pp. 10-12.

Korpinen, Leena. / Työntekijöiden altistuminen sähkö- ja magneettikentille 110 kV sähköasemien työtehtävissä. Tampereen teknillinen yliopisto, 2011. 62 p. (Tampereen teknillinen yliopisto. Energia- ja prosessitekniikan laitos. Raportti).

Pynnönen, Kirsikka ; Tuhkanen, Tuula ; Rieck, C. ; von Munch, E. / Two Years after Donor Funding Ended: Success Factors for Schools to Keep their Urine-Diverting Dry Toilets (UDDTs) Clean and Well Maintained. Dry Toilet Conference 2012, 4th International Dry Toilet Conference, Full Papers, 22-24 August 2012, Tampere, Finland. Helsinki : Global Dry Toilet Assciation of Finland, 2012. pp. 1-10 (International Dry Toilet Conference).

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Tutkimustoiminnalla turvallisuutta ja toimintavarmuutta : päätös panostaa omaan jätevesilaboratorioon. Ei jätevedenpuhdistamoa minun takapihalleni: Jätevedenpuhdistuksen päätöksenteko, päätäntäprosessit ja julkinen keskustelu Espoossa historiassa, nyt ja tuelvaisuudessa. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. TamPub, 2008. pp. 77-84

Luomala, Heikki . / Tutkimusohjelma Elinkaaritehokas RAta (TERA) : Kokonaisvaltainen ote ratarakennetutkimukseen. 2016.

Valkama, Pekka ; Kallio, Olavi ; Heino, Ossi. / Tutkimuksen teoreettinen viitekehys. Markkinainnovaatiot yhdyskuntajätehuollossa : tutkimus jätehuoltopalvelujen markkinoiden evoluutiosta, sovelluksista ja jännitteistä kunnallisen ja yksityisen sektorin rajapinnassa. editor / Pekka Valkama. Tampere : Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu, 2013. pp. 16-32

Lahti, Johanna ; Tuominen, Mikko. / Turning up the heat on printability. In: Packaging Professional (The Magazine of the Packaging Society). 2010 ; Vol. 33, No. 5. pp. 7-7.

Lahti, Johanna ; Tuominen, Mikko. / Turning up the heat on printability. In: Materials World. 2010 ; Vol. 18, No. 10. pp. 15-15.

Heino, Ossi. / Tuotanto- ja operointi-innovaatiot - case vesihuolto. Huomispäivän infrastruktuuri. Kuntaliiton verkkojulkaisu. Acta 240. editor / Pekka Malinen ; Ari-Veikko Anttiroiko ; Tero Haahtela ; Pentti Siitonen. Suomen Kuntaliitto, 2013. pp. 120-138

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka ; Katko, Tapio S. / Tuli : Pelko ja pelastus. Elämän virta: Kajaanin veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Tapio Katko. TamPub, 2009. pp. 47-64

Takala, Annina ; Heinonen, Ulla ; Innala, Tuulia ; Lundgren, Kati ; Mattila, Harri ; Vahala, Riku ; Vuola, Saija. / Tulevaisuuden vesiosaajat. In: Vesitalous. 2012 ; Vol. 53, No. 3. pp. 6-7.

Kuusipalo, Jurkka ; Lahti, Johanna. / TTY:ssä panostetaan pakkausalaan. In: Pakkaus. 2010 ; No. 5. pp. 35-35.

Cajal-Marinosa, Paula ; Reich, Olga ; Mobes, Anja ; Tuhkanen, Tuula. / Treatment of Composted Soils contaminated with Petroleum Hydrocarbons using Chemical Oxidation followed by Enhanced Aerobic Bioremediation. In: Journal of Advanced Oxidation Technologies. 2012 ; Vol. 15, No. 1. pp. 217-223.

Khanongnuch, Ramita ; Di Capua, Francesco ; Lakaniemi, Aino-Maija ; Rene, Eldon R. ; Lens, Piet. / Transient–state operation of an anoxic biotrickling filter for H2S removal. In: Journal of Hazardous Materials. 2019 ; Vol. 377. pp. 42-51.

Hirvonen, Janne ; Jokisalo, Juha ; Heljo, Juhani ; Kosonen, Risto. / Towards the EU emissions targets of 2050 : optimal energy renovation measures of Finnish apartment buildings. In: International Journal of Sustainable Energy. 2019 ; Vol. 38, No. 7.

Koskue, Veera ; Ledezma, Pablo ; Freguia, Stefano ; Kokko, Marika. / Towards enhanced nutrient recovery, biogas production and upgrading through AD and BES integration. Paper presented at 16th IWA World Conference on Anaerobic Digestion, Delft, Netherlands.

Salmela, Milla ; Lehtinen, Tapio ; Efimova, Elena ; Santala, Suvi ; Santala, Ville. / Towards bioproduction of poly-α-olefins from lignocellulose. In: Green Chemistry. 2020 ; Vol. 22, No. 15. pp. 5067-5076.

Hukka, Jarmo J. ; Katko, Tapio S. ; Pietilä, Pekka E. ; Seppälä, Osmo T. / Towards balanced public-private co-operation in urban water management. In: Journal of Management & Public Policy. 2010 ; Vol. 2, No. 1. pp. 71-81.

Katko, Tapio S. / Toimiva vesihuolto ei ole itsestäänselvyys. In: Promaint. 2017 ; Vol. 29, No. 2. pp. 17.

Sormunen, Laura Annika ; Rantsi, Riina. / To fractionate municipal solid waste incineration bottom ash: Key for utilisation?. In: Waste Management and Research. 2015.

Heino, Ossi ; Katko, Tapio S. ; Pietilä, Pekka E. / Tighter contracts or more trust? Outsourcing in Finnish water utilities. In: Public Works Management and Policy. 2015 ; Vol. 20, No. 4. pp. 360-378.

Korpinen, Leena ; Lehtelä, Riitta ; Vesapuisto, Maarit ; Vekara, Timo. / The technical students' feedback from the course issues on environmental health. Proceedings of the 22nd EAEEIE Annual Conference - EAEEIE 2011, Maribor, Slovenia, June 13-15,2011. Maribor : University of Maribor, Faculty of Electrical Engineering and Computer Science, 2011. pp. 119-123 (EAEEIE Annual Conference).

Vesapuisto, M. ; Vekara, T. ; Korpinen, Leena ; Koskiranta, Minna ; Lehtelä, Riitta. / The students' feedback on WWW-course "Electricity, Electronics and Environment". In: Elektronika ir Elektrotechnika. 2010 ; Vol. 102, No. 6. pp. 99-102.

Konttinen, Jukka ; Kramb, Jason ; DeMartini, Nikolai ; Gomez-Barea, Alberto. / The role of inorganics in modelling of biomass gasification. EUBCE 2017 Online Conference Proceedings. editor / L. Ek ; H. Ernrooth ; N. Scarlat ; A. Grassi ; P. Helm. ETA-Florence Renewable Energies, 2017. pp. 443-447 (European biomass conference and exhibition proceedings).

Liimatainen, Heikki ; van Vliet, Oscar ; Aplyn, David. / The potential of electric trucks – An international commodity-level analysis. In: Applied Energy. 2019 ; Vol. 236. pp. 804-814.

Pääkkönen, Anna ; Aro, Kalle ; Aalto, Pami ; Konttinen, Jukka ; Kojo, Matti. / The potential of biomethane in replacing fossil fuels in heavy transport-a case study on Finland. In: Sustainability. 2019 ; Vol. 11, No. 17.

Gobba, Fabriziomaria ; Pääkkönen, Rauno ; Tarao, Hiroo ; Korpinen, Leena. / The Possible Exposure of Children to Extremely Low Frequency Magnetic Fields in the Home. PIERS 2012 Moscow Proceedings, August 19-23, 2012, Moscow, Russia. Electromagnetics Academy, 2012. pp. 286-288 (Progress in Electromagnetics Research Symposium).

Katko, Tapio S. / The need for “champions” in rural water supply. In: Waterlines. 1994 ; Vol. 12, No. 3. pp. 19-22.

Koisaari, Tapio ; Utriainen, Roni ; Kari, Timo ; Tervo, Timo. / The most difficult at-fault fatal crashes to avoid with current active safety technology. In: Accident Analysis and Prevention. 2019 ; Vol. 135, No. 2020.

Hynynen, Ari J. ; Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. / The Mermaid of Helsinki, Finland. Water Fountains in the Worldscape. editor / J. Hynynen Ari ; S. Juuti Petri ; S. Katko Tapio. Kangasala : International Water History Association and Kehrämedia Inc., 2012. pp. 107-111

Hynynen, Ari ; Juuti, Petri ; Katko, Tapio. / The Fountain A Harbinger of a New Era in Case Tampere. Water Fountains in the Cityscape. Essays in Public Works History. editor / Ari J. Hynynen ; Petri S. Juuti ; Tapio S. Katko. Kansas City,MO : Public Works Historical Society, 2011. pp. 63-70 (Essays in Public Works History).

Tolvanen, Henrik ; Kokko, Lauri ; Raiko, Risto. / The factors controlling combustion and gasification kinetics of solid fuels. Swedish-Finnish Flame Days, "Challenges in Combustion Technology today", January 26-27, 2011, Sweden. Piteå : IFRF and the Scandinavian-Nordic Section of the Combustion Institute, 2011. pp. 1-14 (Swedish-Finnish Flame Days).

Gonzalez-Sosa, Jarold ; Korpinen, Leena. / The experiences of technical university students on an "environmental health" course. EDULEARN12 Proceedings, 4th International Conference on Education and New Learning Technologies, 2-4 July, 2012, Barcelona, Spain. editor / L. Gomez Chova ; I. Candel Torres ; A. Lopez Martinez. Barcelona : International Association of Technology, Education and Development IATED, 2012. pp. 1586-1592 (International Conference on Education and New Learning Technologies).

Takala, Annina J. ; Arvonen, Vesa ; Katko, T. S. ; Pietilä, Pekka E. ; Åkerman, Maria W. / The evolving role of water co-operatives in Finland. In: International Journal of Co-Operative Management. 2011 ; Vol. 5, No. 2. pp. 11-19.

Du, Liuliu ; Prasauskas, Tadas ; Leivo, Virpi ; Turunen, Mari ; Kiviste, Mihkel ; Martuzevicius, Dainius ; Haverinen-Shaughnessy, Ulla. / The effects of improved energy efficiency on indoor environmental quality in multi-family buildings. Indoor Air 2016: The 14th international conference of Indoor Air Quality and Climate Ghent, Belgium July 3-8 2016. 2016.

Keipi, Tiina ; Tolvanen, Henrik ; Kokko, Lauri ; Raiko, Risto. / The effect of torrefaction on the chlorine content and heating value of eight woody biomass samples. In: Biomass & Bioenergy. 2014 ; Vol. 66. pp. 232-239.

Honkanen, Mari ; Kärkkäinen, Marja ; Heikkinen, Olli ; Kallinen, Kauko ; Kolli, Tanja ; Huuhtanen, Mika ; Lahtinen, Jouko ; Keiski, Riitta L. ; Lepistö, Toivo ; Vippola, Minnamari. / The Effect of Phosphorus Exposure on Diesel Oxidation Catalysts-Part II : Characterization of Structural Changes by Transmission Electron Microscopy. In: Topics in Catalysis. 2015 ; Vol. 58, No. 14. pp. 971-976.

Kärkkäinen, Marja ; Kolli, Tanja ; Honkanen, Mari ; Heikkinen, Olli ; Huuhtanen, Mika ; Kallinen, Kauko ; Lepistö, Toivo ; Lahtinen, Jouko ; Vippola, Minnamari ; Keiski, Riitta L. / The Effect of Phosphorus Exposure on Diesel Oxidation Catalysts-Part I : Activity Measurements, Elementary and Surface Analyses. In: Topics in Catalysis. 2015 ; Vol. 58, No. 14. pp. 961-970.

Pohjola, Jari ; Turunen, Jari ; Lipping, Tarmo. / The effect of lake bottom sediment layers on radionuclide transport from bedrock to biosphere and doses to humans. Paper presented at 4th International Conference on Radioecology & Environmental Radioactivity, Berlin, Germany.2 p.

Pakkala, Toni ; Lemberg, Antti-Matti ; Lahdensivu, Jukka . / The effect of climate change on freeze-thaw durability of concrete structures in Finland. Paper presented at OCEANEXT : Interdisciplinary Conference, .1 p.

L.K. Sulonen, Mira ; Lakaniemi, Aino-Maija ; Kokko, Marika E. ; Puhakka, Jaakko A. / The effect of anode potential on bioelectrochemical and electrochemical tetrathionate degradation. In: Bioresource Technology. 2017 ; Vol. 226. pp. 173-180.

Pääkkönen, Rauno ; Lahtinen, Sirke ; Korpinen, Leena. / The doors of operating devices mitigation influence to the electric field exposure at 110kV substation tasks on service platforms. 10th International Conference European Bioelectromagnetics Association, 21-24 February 2011, Rome, Italy. Rome : European Bioelectromagnetics Association, 2011. pp. 2 p (International Conference European Bioelectromagnetics Association).

Korpinen, Leena ; Koskiranta, Minna ; Lehtelä, Riitta ; Vesapuisto, M. ; Tepsa, K. ; Puro, H. / The designing and the implementation of WWW-course &wuot;Electricity, Electronics and Environment&wuot;. In: Elektronika ir Elektrotechnika. 2010 ; Vol. 102, No. 6. pp. 75-78.

Katko, Tapio S. / The Challenge of Aging Infrastructure, Aging Staff and Reflections for Education and Research. Paper presented at 3rd UNECWAS Seminar "Water Services in Development and Society", .

Szabo, Hilda ; Tuhkanen, Tuula. / The application of HPLC-SEC for the simultaneous characterization of NOM and nitrate in well waters. In: Chemosphere. 2010 ; Vol. 80, No. 7. pp. 779-786.

D'Ignazio, Marco. / Test in scala reale su argille sensibili: l’esperienza finlandese. 5 IAGIG, Incontro Annuale dei Giovani Ingegneri Geotecnici. Rome, 2015.

Korpunen, Heikki ; Raiko, Risto. / Testing activity-based costing to large-scale combined heat and power plant using bioenergy. In: International Journal of Energy Research. 2013 ; pp. 1-11.

Korpinen, Leena. / Testattua tahdistusta. In: Sähkö & Tele. 2012 ; Vol. 85, No. 3. pp. 24-26.

Kalliainen, Antti ; Haakana, Ville ; Korhonen, Matti ; Mäkinen, Jari ; Kolisoja, Pauli . / Teräsrumpujen uudet korjausmenetelmät : Halkaistu sisäputki, puolipohjaus ja pohjan betonointi. Liikennevirasto, 2016. 70 p. (Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä).

Katko, Tapio S. ; Hukka, Jarmo J. / Tempoilevasta tiede- ja koulutuspolitiikasta kohti laajempaa näkemystä. Koulutuksen ja tutkimuksen murros yliopistoissa uuden vuosikymmenen kynnyksellä . editor / Petri Juuti ; Kirsti Uusi-Rasi. Tampere : Tampereen dosenttiyhdistys, 2017. pp. 32-39 (Tampereen dosenttiyhdistyksen julkaisuja).

Antila, Kimmo ; Katko, Tapio S. ; Mattila, Harri. / Technology development theories and water services evolution. Water Services Management and Governance : Lessons for a Sustainable Future. editor / Tapio S. Katko ; Petri S. Juuti ; Klaas Schwartz ; Riikka P. Rajala. IWA Publishing, 2013. pp. 13-27

Leppänen, Minna ; Sarkkila, J. ; Hämäläinen, H. ; Rinkinen, J. / Technical suitability of the fine fraction of municipal solid waste incineration bottom ash to the landfill capping liner. Proceedings of the 10th International Conference on the Environmental and Technical Implications of Construction with Alternative Materials WASCON 2018: No Gradle, No Grave - Circular Economy into Practice. editor / V. Raasakka ; P. Lahtinen. RIL - Finnish Association of Civil Engineers, 2018. pp. 168-175

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Tavoitteena puhdas asuinympäristö. Metropoli ja meri - 100 vuotta jätevedenpuhdistusta Helsingissä. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Tapio Katko. TamPub, 2010. pp. 114-134

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Tausta: Jätevedenpuhdistuksen alku, tehtävän määrittely ja keskeiset käsitteet. Ei jätevedenpuhdistamoa minun takapihalleni: Jätevedenpuhdistuksen päätöksenteko, päätäntäprosessit ja julkinen keskustelu Espoossa historiassa, nyt ja tuelvaisuudessa. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. TamPub, 2008. pp. 7-18

Katko, Tapio Sakari ; Lukka, Anna ; Rajala, Riikka. / Tampereelta valmistuneiden vesihuoltoalan diplomi-insinöörien sijoittuminen ja odotukset yliopisto-opetukselle. In: Vesitalous. 2015 ; No. 2. pp. 45-47.

Heljo, Juhani ; Harsia, Pirkko ; Holttinen, Hannele ; Aalto, Pami ; Björkqvist, Tomas ; Järventausta, Pertti ; Kaivo-oja, Jari ; Kojo, Matti ; Korpela, Timo ; Rautiainen, Antti ; Repo, Sami ; Ruostetsaari, Ilkka ; Sorri, Jaakko. / Tammikuun tehopiikki – mitä tapahtui 7.1.2016? Miten tehoa hallitaan paremmin jatkossa?. 2016. pp. 1-15 (EL-TRAN analyysi).

Heino, Ossi. / Taking Water Services to the Next Level : A Paradigm Shift?. In: Public Works Management & Policy. 2017 ; Vol. 22, No. 1. pp. 12-17.

Hukka, Jarmo J. ; Katko, Tapio S. ; Pietilä, Pekka P. / Syytä olla ylpeä. In: Kehitys. 2011 ; No. 2. pp. 40-40.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka ; Katko, Tapio S. / Syntymä ja kuolema : Laitoksen perustamiseen johtanut kehitys. Elämän virta: Kajaanin veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Tapio Katko. TamPub, 2009. pp. 37-46

Taddeo, Raffaele ; Kolppo, Kari ; Lepistö, Raghida. / Sustainable nutrients recovery and recycling by optimizing the chemical addition sequence for struvite precipitation from raw swine slurries. In: Journal of Environmental Management. 2016 ; Vol. 180. pp. 52-58.

Takala, Annina. / Sustainability competencies of engineers in the field of water supply and sanitation. World Sustainable Building Conference SB11, October 18-21, 2011, Helsinki, Finland. Helsinki : RIL - Finnish Association of Civil Engineers, 2011. pp. 180-181 (World Sustainable Building Conference SB11).

Katko, T .S. ; Juuti, Petri. / Suomen vesihuollon kehitys kansainvälisessä kontekstissa. In: Tekniikan Waiheita: Teknik I Tiden. 2018 ; Vol. 36, No. 2. pp. 5-24.

Ruoko, Tero Petri ; Kaunisto, Kimmo ; Bärtsch, Mario ; Pohjola, Juuso ; Hiltunen, Arto ; Niederberger, Markus ; Tkachenko, Nikolai V. ; Lemmetyinen, Helge. / Subpicosecond to Second Time-Scale Charge Carrier Kinetics in Hematite-Titania Nanocomposite Photoanodes. In: Journal of Physical Chemistry Letters. 2015 ; Vol. 6, No. 15. pp. 2859-2864.

Leppänen, Aino ; Välimäki, Erkki ; Oksanen, Antti. / Study of Aerosols of Black Liquor Combustion. 11th International Conference on Energy for Clean Environment, 5-8 July 2011, Lisbon Portugal. Lisbon : Clean Air conference series, 2011. pp. 1-11 (International Conference on Energy for Clean Environment).

Rajala, Riikka P. ; Katko, Tapio S. ; Springe, Gunta. / Students’ Perceived Priorities on Water as a Human Right, Natural Resource, and Multiple Goods. In: Sustainability. 2019 ; Vol. 11, No. 22.

Taddeo, Raffaele ; Lepistö, Raghida. / Struvite precipitation in raw and co-digested swine slurries for nutrients recovery in batch reactors. In: Water Science and Technology. 2015 ; Vol. 71, No. 6. pp. 892-897.

Mönkäre, T. ; Palmroth, M.R.T. ; Rintala, J. / Stabilization of fine fraction from landfill mining in leach bed reactor. Proceedings SUM 2014, Second Symposium on Urban Mining, Bergamo, Italy, 19-21 May, 2014 : Organised by IWWG - International Waste Working Group. CISA Publishers, 2014. pp. 1-11

Mönkäre, T. J. ; Palmroth, M. R. T. ; Rintala, J. A. / Stabilization of fine fraction from landfill mining in anaerobic and aerobic laboratory leach bed reactors. In: Waste Management. 2015 ; Vol. 45. pp. 468-475.

Rinta-Kanto, Johanna M. ; Timonen, Sari. / Spatial variations in bacterial and archaeal abundance and community composition in boreal forest pine mycorrhizospheres. In: EUROPEAN JOURNAL OF SOIL BIOLOGY. 2020 ; Vol. 97.

Espinosa-Ortiz, Erika J. ; Shakya, Manisha ; Jain, Rohan ; Rene, Eldon R. ; van Hullebusch, Eric D. ; Lens, Piet N. L. / Sorption of zinc onto elemental selenium nanoparticles immobilized in Phanerochaete chrysosporium pellets. In: Environmental Science and Pollution Research. 2016 ; Vol. 23, No. 21. pp. 21619–21630.

Heino, Ossi ; Takala, Annina. / Social Norms in Water Services : Exploring the Fair Price of Water. In: Water Alternatives. 2015 ; Vol. 8, No. 1. pp. 844-858.

Luomala, Heikki . / Sleepers. 2016.

Mari, Turunen ; Leivo, Virpi ; Pekkonen, Maria ; Aaltonen, Anu ; Kiviste, Mihkel ; Haverinen-Shaughnessy, Ulla. / Sisäympäristön laadun ja terveellisyyden arviointi energiaparannuskohteissa. Sisäilmastoseminaari 2016, Sisäilmayhdistys raportti 34. SIY SISÄILMATIETO OY, 2016. pp. 13-18

Marjakangas, Jatta M. ; Chen, Chun Yen ; Lakaniemi, Aino Maija ; Puhakka, Jaakko A. ; Whang, Liang Ming ; Chang, Jo Shu. / Simultaneous nutrient removal and lipid production with Chlorella vulgaris on sterilized and non-sterilized anaerobically pretreated piggery wastewater. In: Biochemical Engineering Journal. 2015 ; Vol. 103. pp. 177-184.

Pynnönen, S.T. ; Tuhkanen, T. A. / Simultaneous detection of three antiviral and four antibiotic compounds in source-separated urine with liquid chromatography. In: Journal of Separation Science. 2014 ; Vol. 37, No. 3. pp. 219-227.

Ojala, Petteri ; Saarenrinne, Pentti ; Miettinen, Juha ; Multanen, Petteri ; Kiilunen, Janne ; Hietala, Jukka-Pekka ; Kolu, Antti ; Pippola, Juha ; Mostofizadeh, Milad ; Ylönen, Markku. / Simulointi nopeuttaa käyttöiän määritystä. In: Promaint. 2015 ; Vol. 2. pp. 24-27.

Heino, Ossi A. ; Takala, Annina J. / Significance of Wild Cards and Weak Signals for Sustainability : Case of Water Services. Trends and Future of Sustainable Development, Proceedings of the Conference "Trends and Future of Sustainable Development", 9 - 10 June 2011, Tampere, Finland. editor / Hanna Lakkala ; Jarmo Vehmas. Finland Futures Research Centre, University of Turku, 2011. pp. 410-422 (FFRC eBOOK).

Kallio, Olavi ; Heino, Ossi ; Valkama, Pekka ; Autero, Anniina. / Sidosryhmien näkemykset jätehuollon markkinoistumisesta. Markkinainnovaatiot yhdyskuntajätehuollossa : tutkimus jätehuoltopalvelujen markkinoiden evoluutiosta, sovelluksista ja jännitteistä kunnallisen ja yksityisen sektorin rajapinnassa. editor / Pekka Valkama. Tampere : Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu, 2013. pp. 144-158

Juuti, Petri S. ; Antoniou, Georgios P. ; Dragoni, Walter ; El-Gohary, Fatma ; De Feo, Giovanni ; Katko, Tapio S. ; Rajala, Riikka P. ; Zheng, Xiao Yun ; Drusiani, Renato ; Angelakis, Andreas N. / Short Global History of Fountains. In: Water. 2015 ; Vol. 7, No. 5. pp. 2314-2348.

Behailu, Beshah M. ; Hukka, Jarmo J. ; Katko, Tapio S. / Service Failures of Rural Water Supply Systems in Ethiopia and Their Policy Implications. In: Public Works Management & Policy. 2017 ; Vol. 22, No. 2. pp. 179-196.

Korpinen, Leena ; Pääkkönen, Rauno. / Self-reported use of ICT (Information and communication technology) uptake in 2002 and discomfort amongst Finns aged 45-66. In: Applied Ergonomics. 2010 ; No. 42. pp. 85-90.

Marjakangas, Jatta M. ; Chen, Chun-Yen ; Lakaniemi, Aino-Maija ; Puhakka, Jaakko A. ; Whang, Liang-Ming ; Chang, Jo-Shu. / Selecting an indigenous microalgal strain for lipid production in anaerobically treated piggery wastewater. In: Bioresource Technology. 2015 ; Vol. 191. pp. 369-376.

Mönkäre, Tiina J. ; Palmroth, Marja R. T. ; Rintala, Jukka A. / Screening biological methods for laboratory scale stabilization of fine fraction from landfill mining. In: Waste Management. 2017 ; Vol. 60. pp. 739-747.

Mönkäre, Tiina ; Palmroth, Marja R.T. ; Sormunen, Kai ; Rintala, Jukka. / Scaling up the treatment of the fine fraction from landfill mining : Mass balance and cost structure. In: Waste Management. 2019 ; Vol. 87. pp. 464-471.

Juuti, Petri ; Katko, Tapio S. ; Rajala, Riikka. / Sata vuotta vesihuoltoa Suomessa. In: Vesitalous. 2017 ; Vol. 58, No. 6. pp. 13-15.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka. / Sata vuotta Suomen suurimmasta lavantautiepidemiasta. In: Vesitalous. 2017 ; Vol. 2017, No. 1. pp. 12-14.

Rautanen, Sanna-Leena ; Luonsi, A. ; Nygård, H. ; Vuorinen, H.S. ; Rajala, R.P. / Sanitation, water and health. In: Environment and History. 2010 ; Vol. 16, No. 2. pp. 173-194.

Korpinen, Leena ; Alanko, Tommi. / Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ympäristökysymykset. Tampereen teknillinen yliopisto, 2011. 120 p. (Tampereen teknillinen yliopisto, Energia- ja prosessitekniikan laitos, Opintomoniste).

Liimatainen, Heikki ; Utriainen, Roni ; Viri, Riku. / Sähköautoilun edistäminen vaatii latausmahdollisuuksien kehittämistä. Suomen ilmastopaneeli, 2018. 7 p.

Seppälä, Jyri ; Munther, Joonas ; Viri, Riku ; Liimatainen, Heikki ; Weaver, Sally ; Ollikainen, Markku. / Sähköautoilla suuri vähennys päästöihin - pian myös kilpailukykyiseen hintaan. Suomen ilmastopaneeli, 2019.

Vuorinen, Heikki S. ; Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. / Safety of lead water pipes: history and present. Water Services Management and Governance : Lessons for a Sustainable Future. editor / Tapio S. Katko ; Petri S. Juuti ; Klaas Schwartz ; Riikka P. Rajala. IWA Publishing, 2013. pp. 89-96

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka ; Katko, Tapio S. / Saasta : Jätevesien puhdistus ja viemäröinti. Elämän virta: Kajaanin veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Tapio Katko. TamPub, 2009. pp. 137-174

Behailu, Beshah Mogesse. / Rural Water and Sanitation : Community Managed Project Approach for Sustainability in Ethiopia. Tampere University of Technology, 2016. 77 p. (Tampere University of Technology. Publication).

Poudyal, Aditya ; Mustonen, Suvisanna ; Paatero, Jukka. / Rural household electricity load profiles with a load simulation tool. International Conference on Applied Energy (ICAE 2010), Energy Solutions for a Sustainable World, 21-23 April 2010, Singapore. 2010. pp. 1358-1366

Mustonen, Suvisanna Mariina. / Rural energy survey and scenario analysis of village energy consumption: A case study in Lao People’s Democratic Republic. In: Energy Policy. 2010 ; Vol. 38, No. 2. pp. 1040-1048.

Mustonen, S. / Rural electrification of remote areas - Case studies of two renewable energy projects in Laos and The Philippines. International Conference on Environment 2008 (ICENV 2008), 15-17 December, 2008, Penang, Malaysia. 2008. pp. 8 p

Katko, Tapio S. / "Rocky Fountains" of Keciören, Turkey. Water Fountains in the Worldscape. editor / J. Hynynen Ari ; S. Juuti Petri ; S. Katko Tapio. Kangasala : International Water History Association and KehräMedia, 2012. pp. 128-131

Santala, Suvi ; Efimova, Elena ; Koskinen, Perttu ; Karp, Matti Tapani ; Santala, Ville. / Rewiring the wax ester production pathway of acinetobacter baylyi ADP1. In: ACS Synthetic Biology. 2014 ; Vol. 3, No. 3. pp. 145-151.

Pääkkönen, Anna ; Joronen, Tero. / Revisiting the feasibility of biomass-fueled CHP in future energy systems – Case study of the Åland Islands. In: Energy Conversion and Management. 2019 ; Vol. 188. pp. 66 - 75.

Kuhad, Ramesh Chander ; Deswal, Deepa ; Sharma, Sonia ; Bhattacharya, Abhishek ; Kumar Jain, Kavish ; Kaur, Amandeep ; Pletschke, Brett I. ; Singh, Ajay ; Karp, Matti. / Revisiting cellulase production and redefining current strategies based on major challenges Article reference: RSER5103. In: Renewable and Sustainable Energy Reviews. 2016 ; Vol. 55. pp. 249-272.

Juuti, Petri (Editor) ; Mattila, Harri (Editor) ; Rajala, Riikka (Editor) ; Schwartz, Klaas (Editor) ; Staddon, Chad (Editor). / Resilient Water Services and Systems: The Foundation of Well-Being. IWA Publishing, 2019.

Hukka, Jarmo J. ; Katko, Tapio S. / Resilient Asset Management and Governance Fordeteriorating Water Services Infrastructure. In: Procedia Economics and Finance. 2015 ; Vol. 21. pp. 112-119.

Juuti, Petri ; Mattila, Harri ; Rajala, Riikka ; Schwartz, Klaas ; Staddon, Chad. / Resiliency is the key for sustainable water services. Resilient Water Services and Systems: The Foundation of Well-Being. IWA Publishing. IWA Publishing, 2019. pp. 1-8

Inha, Laura ; Paavilainen, Päivi ; Pietilä, Pekka ; Katko, Tapio. / Requirements for rainfall retention and strorage in cold climate. Conference Proceedings. IWRM Integrated Water Resources Management, 24-25 November 2010, Karlsruhe. editor / Hartwig Steusloff. 2010. pp. 343-349

Särkilahti, Maarit ; Kinnunen, Viljami ; Kettunen, Riitta ; Jokinen, Ari ; Rintala, Jukka. / Replacing centralised waste and sanitation infrastructure with local treatment and nutrient recycling : Expert opinions in the context of urban planning. In: Technological Forecasting and Social Change. 2017 ; Vol. 118. pp. 195-204.

Palmroth, M.R.T. ; Kolha, V.A. ; Ramos Garcia, A. ; Perrier, L. ; Richter, C. ; Tuhkanen, T.A. / Removal of odours in dry toilets by biofiltration. ECO STP, EcoTechnologies for Wasterwater Treatment, Technical, Environmental & Economic Challenges, Santiago de Compostela, Spain, 25-27 June 2012. International Water Association IWA, 2012. pp. 1-4 (EcoTechnologies for Wasterwater Treatment, IWA International Conference).

Juuti, Petri ; Mattila, Harri ; Rajala, Riikka ; Schwartz, Klaas ; Staddon. / Relevance of the resilience concept and long-term thinking for WSS providers. Resilient Water Services and Systems: The Foundation of Well-Being. IWA Publishing. IWA Publishing, 2019. pp. 227-236

Oksanen, Antti ; Saario, Ari J. / Reduction of combustion-generated emissions by means of multiobjective optimization and computational fluid dynamics. CFD & Optimization 2011, Methods and Applications, ECCOMAS Thematic Conference, 23-25 May 2011, Antalya, Turkey. Antalya : ECCOMAS, 2011. pp. 1-17 (ECCOMAS Thematic Conference on CFD & Optimization, Methods and Applications).

Pinchasik, Daniel ; Hovi, Inger Beate ; Vierth, Inge ; Mellin, Anna ; Liimatainen, Heikki ; Kristensen, Niels. / Reducing CO2 emissions from freight : Recent developments in freight transport in the Nordic countries and instruments for CO2 reductions. NORDIC COUNCIL OF MINISTERS, 2018. 129 p. (Temanord).

Dahlbo, Helena ; Poliakova, Valeria ; Mylläri, Ville ; Sahimaa, Olli ; Anderson, Reetta. / Recycling potential of post-consumer plastic packaging waste in Finland. In: Waste Management. 2018 ; Vol. 71. pp. 52-61.

Kinnunen, Päivö ; Ismailov, Arnold ; Solismaa, Soili ; Sreenivasan, Harisankar ; Räisänen, Marja-Liisa ; Levänen, Erkki ; Illikainen, Mirja. / Recycling mine tailings in chemically bonded ceramics - A review. In: Journal of Cleaner Production. 2018 ; Vol. 174. pp. 634-649.

Nancharaiah, Y. V. ; Venkata Mohan, S. ; Lens, P. N L. / Recent advances in nutrient removal and recovery in biological and bioelectrochemical systems. In: Bioresource Technology. 2016 ; Vol. 215. pp. 173–185.

Mönkäre, Tiina ; Kinnunen, Viljami ; Tampio, Elina ; Ervasti, Satu ; Lehtonen, Eeva ; Kettunen, Riitta ; Rasi, Saija ; Rintala, Jukka. / Ravinnevisio : Selvitys Pirkanmaan puhdistamolietteiden ja biojätteiden ravinteista ja niiden potentiaalisesta käytöstä. Pirkanmaan ELY-keskus, 2016. 56 p. (Raportteja; 74).

Kylliäinen, Mikko. / Rating the impact sound insulation of concrete floors with single-number quantities based on a psychoacoustic experiment. Tampere University, 2019. 80 p. (Tampere University Dissertations).

Mattinen, Maija ; Heljo, Juhani ; Savolahti, Mikko. / Rakennusten energiankulutuksen perusskenaario Suomessa 2015-2050. Helsinki : Suomen ympäristökeskus, 2016. 66 p. (Suomen ympäristökeskuksen raportteja; 35/2016).

Keskikuru, T. ; Salo, J. ; Huttunen, P. ; Kokotti, H. ; Hyttinen, M. ; Halonen, R. ; Vinha, J. / Radon, fungal spores and MVOCs reduction in crawl space house : A case study and crawl space development by hygrothermal modelling. In: Building and Environment. 2018 ; Vol. 138. pp. 1-10.

Huuhka, Satu ; Köliö, Arto ; Annila, Petri ; Poti, Antti. / Puurakenteiden uudelleenkäyttömahdollisuudet. Tampere : Tampere University of Technology, 2018. 63 p. (Muuttuva rakennettu ympäristö; 4). (Rakennetekniikka. Tutkimusraportti.; 165).

Warwick, M. E. A. ; Barreca, D. ; Bontempi, E. ; Carraro, G. ; Gasparotto, A. ; Maccato, C. ; Kaunisto, K. ; Ruoko, T. -P. ; Lemmetyinen, H. ; Sada, C. ; Goenuellue, Y. ; Mathur, S. / Pt-functionalized Fe2O3 photoanodes for solar water splitting : the role of hematite nano-organization and the platinum redox state. In: Physical Chemistry Chemical Physics. 2015 ; Vol. 17, No. 19. pp. 12899-12907.

Juuti, Petri S. (Editor) ; Katko, Tapio S. (Editor) ; Schwartz, Klaas (Editor). / Prologue. IWA Publishing, 2013. 3 p.

Marjakangas, Jatta. / Production of Oleaginous Microbial Biomass by Reusing Wastewaters. Tampere University of Technology, 2015. 58 p. (Tampere University of Technology. Publication).

Lakaniemi, Aino-Maija ; Tuovinen, Olli H. ; Puhakka, Jaakko A. / Production of Electricity and Butanol from Microalgal Biomass in Microbial Fuel Cells. In: BioEnergy Research. 2012 ; Vol. 5, No. 2. pp. 481-491.

Juuti, P.S. ; Katko, T.S. ; Hukka, J.J. / Privatisation of water services in historical context, Mid-1800s to 2004. Environmental History of Water - Global views on community water supply and sanitation. editor / P.S. Juuti ; T.S. Katko ; H.S. Vuorinen. 2007. pp. 235-257

Jain, Rohan ; Dominic, Domician ; Jordan, Norbert ; Rene, Eldon R. ; Weiss, Stephan ; van Hullebusch, Eric D. ; Hübner, René ; Lens, Piet N L. / Preferential adsorption of Cu in a multi-metal mixture onto biogenic elemental selenium nanoparticles. In: Chemical Engineering Journal. 2016 ; Vol. 284. pp. 917–925.

Lay, Chyi-How ; Kokko, Marika E. ; Puhakka, Jaakko A. / Power generation in fed-batch and continuous up-flow microbial fuel cell from synthetic wastewater. In: Energy. 2015 ; Vol. 91. pp. 235-241.

Liimatainen, Heikki ; Greening, Phil ; Dadhich, Pratyush ; Keyes, Anna. / Possible Impact of Long and Heavy Vehicles in the United Kingdom—A Commodity Level Approach. In: Sustainability. 2018 ; Vol. 10, No. 8.

Kelishadi, Roya ; Amin, Mohammad Mehdi ; Haghdoost, Ali Akbar ; Gupta, Ajay K. ; Tuhkanen, Tuula A. / Pollutants source control and health effects. In: Journal of Environmental and Public Health. 2013 ; Vol. 2013. pp. 1-2.

Juuti, Petri . / ”Poika, nyt lähdettiin hommiin” - vesilaitos syntyy. Hyvän veden ja hyvien yhteyksien kaupunki : Riihimäen Veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Pekka Pietilä ; Tapio Katko. TamPub, 2010. pp. 64-109

Aalto, Pami ; Harsia, Pirkko ; Heljo, Veli ; Holttinen, Hannele ; Jaakkola, Iida ; Järventausta, Pertti ; Kirkinen, Johanna ; Kojo, Matti ; Konttinen, Jukka ; Oksa, Anna M. ; Rönkkö, Topi ; Sorri, Jaakko ; Toivanen, Pasi. / Pohjoismaiden energiapolitiikka 2030 : Hiilineutraalimpaan energiajärjestelmään osin yhdessä, osin eri polkuja pitkin . 2016. (EL-TRAN analyysi).

Rajala, Riikka . / Pohjavesi, meidän vesi. Hyvän veden ja hyvien yhteyksien kaupunki : Riihimäen Veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Pekka Pietilä ; Tapio Katko. TamPub, 2010. pp. 110-147

Carraro, Giorgio ; Maccato, Chiara ; Gasparotto, Alberto ; Kaunisto, Kimmo ; Sada, Cinzia ; Barreca, Davide. / Plasma-Assisted Fabrication of Fe2O3 - Co3O4 Nanomaterials as Anodes for Photoelectrochemical Water Splitting. In: Plasma Processes and Polymers. 2016 ; Vol. 13, No. 1. pp. 191-200.

Laasasenaho, Kari ; Lensu, Anssi ; Rintala, Jukka. / Planning land use for biogas energy crop production : The potential of cutaway peat production lands. In: Biomass & Bioenergy. 2016 ; Vol. 85. pp. 355-362.

Katko, Tapio. / Pintavedestä pohjaveteen ja tekopohjaveteen. Näkymätönt Porrii. Porin Veden historia. editor / Petri Juuti ; Tapio Katko ; Sami Louekari ; Riikka Rajala. 2010. pp. 236-311

Korpinen, Leena ; Pääkkönen, Rauno. / Physical symptoms in young adults and their use of different computers and mobile phones. In: International Journal of Occupational Safety and Ergonomics. 2011 ; Vol. 17, No. 4. pp. 361-371.

Kreutzer, Joose ; Honkanen, Markus ; Laaksonen, Jaakko ; Kallio, Pasi. / Perfusion characterization using flow simulations and µPIV measurements. Proceedings of the 2nd European Conference on Microfluidics - Microfluidics 2010, Toulouse, December 8-10, 2010. 2010. pp. 1-9

Hynynen, Ari J. ; Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. / Part V: Comparative Analysis of the Omnipresent Water Fountains. Water Fountains in the Worldscape. editor / J. Hynynen Ari ; S. Juuti Petri ; S. Katko Tapio. Kangasala : International Water History Association and Kehrämedia Inc., 2012. pp. 137-212

Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. ; Vuorinen, Heikki S. / Part II: Period of Slow Development. Ch 8. Introduction: pp. 99-102. Conclusions. 2007. Environmental History of Water - Global views on community water supply and sanitation. IWA Publishing. editor / Katko T.S. Juuti P.S. ; H.S. Vuorinen. 2007. pp. 99-102

Juuti, P.S. ; Katko, T.S. ; Vuorinen, H.S. / Part III: Modern urban infrastructure. Introduction. Environmental History of Water - Global views on community water supply and sanitation. editor / P.S. Juuti ; T.S. Katko ; H.S. Vuorinen. 2007. pp. 265-269

Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. ; Vuorinen, Heikki S. / Part III: Modern Urban Infrastructure. Ch 20 Introduction. 2007. Environmental History of Water - Global views on community water supply and sanitation. IWA Publishing. editor / Katko T.S. Juuti P.S. ; H.S. Vuorinen. 2007. pp. 509-510

Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. ; Vuorinen, Heikki S. / Part III: Modern Urban Infrastructure. Ch 20 Introduction. 2007. Environmental History of Water - Global views on community water supply and sanitation. IWA Publishing. editor / Katko T.S. Juuti P.S. ; H.S. Vuorinen. 2007. pp. 265-270

Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. ; Vuorinen, Heikki S. / Part I: Early systems and innovations. Ch 3 Introduction: Early cultures and water. 2007. Environmental History of Water - Global views on community water supply and sanitation. IWA Publishing. editor / Katko T.S. Juuti P.S. ; H.S. Vuorinen. 2007. pp. 11-16

Lehtoranta, Kati ; Aakko-Saksa, Päivi ; Murtonen, Timo ; Vesala, Hannu ; Ntziachristos, Leonidas ; Rönkkö, Topi ; Karjalainen, Panu ; Kuittinen, Niina ; Timonen, Hilkka. / Particulate Mass and Nonvolatile Particle Number Emissions from Marine Engines Using Low-Sulfur Fuels, Natural Gas, or Scrubbers. In: Environmental Science and Technology. 2019 ; Vol. 53, No. 6. pp. 3315-3322.

Chu, Biwu ; Dada, Lubna ; Liu, Yongchun ; Yao, Lei ; Wang, Yonghong ; Du, Wei ; Cai, Jing ; Dällenbach, K. R. ; Chen, Xuemeng ; Simonen, Pauli ; Zhou, Ying ; Deng, Chenjuan ; Fu, Yueyun ; Yin, Rujing ; Li, Haiyan ; He, Xu Cheng ; Feng, Zeming ; Yan, Chao ; Kangasluoma, Juha ; Bianchi, Federico ; Jiang, Jingkun ; Kujansuu, Joni ; Kerminen, Veli Matti ; Petäjä, Tuukka ; He, Hong ; Kulmala, Markku. / Particle growth with photochemical age from new particle formation to haze in the winter of Beijing, China. In: Science of the Total Environment. 2020 ; Vol. 753.

Vats, Shameek ; Rissanen, Marja. / Parameters Affecting the Upcycling of Waste Cotton and PES/CO Textiles. In: Recycling. 2016 ; Vol. 1, No. 1. pp. 166-177.

Heino, Ossi. / Paradigman jäljillä : Tutkimus vesihuollon ajattelumalleista. Tampere : Tampere University of Technology, 2016. 111 p. (Tampere University of Technology. Publication).

Hukka, Jarmo J. ; Katko, Tapio S. / Paradigma alternativo : O papel das cooperativas e das autoridades locals. Politica publica e gestao de servicos de saneamento. editor / Leo Heller ; Jose Esteban Castro. Belo Horizonte; Rio de Janeiro : Editora da Universidade Federal de Minas Gerais (UFMG); Editora Fiocruz, 2013. pp. 214-237

Lahti, Johanna ; Kuusipalo, Jurkka. / Paperinjalostus- ja pakkaustekniikan tutkimusyksikkö uudistaa kurssitarjontaa. In: Anturi. 2010 ; No. 5. pp. 1-1.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka ; Katko, Tapio S. / Palo, jano, terveys, hygienia. Elämän virta: Kajaanin veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Tapio Katko. TamPub, 2009. pp. 13-20

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Päijänne-tunneli ja kolmisopimus. Vesihuoltoyhteistyötä yli rajojen: PK-seudun yhteistyöhankkeet ja yhdistämissuunnitelmat ennen ja nyt Espoon näkökulmasta. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. University of Tampere, 2009. pp. 27-38

Valkama, Pekka ; Heino, Ossi ; Kallio, Olavi. / Päätelmät yhdyskuntajätehuollon markkinainnovaatioista - taustat, kiistat ja sovellukset. Markkinainnovaatiot yhdyskuntajätehuollossa : tutkimus jätehuoltopalvelujen markkinoiden evoluutiosta, sovelluksista ja jännitteistä kunnallisen ja yksityisen sektorin rajapinnassa. editor / Pekka Valkama. Tampere : Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu, 2013. pp. 159-170

Katko, Tapio S. / Pääkirjoitus : Vesihuoltolaitosten historiat imagon nostajana / Editorial : Relevance of history for current water services management and governance. In: Ympäristöhistoria: Finnish Journal of Environmental History. 2013 ; No. 2.

Katko, Tapio. / Pääkirjoitus. Veden keskeinen merkitys yhteiskunnassa ja yhdyskunnissa. In: Ympäristöhistoria: Finnish Journal of Environmental History. 2011 ; Vol. 1, No. 2. pp. 4-7.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Pääkaupunkiseudun moderni jätevedenpuhdistus ja Viikinmäen puhdistamo. Metropoli ja meri - 100 vuotta jätevedenpuhdistusta Helsingissä. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Tapio Katko. TamPub, 2010. pp. 91-113

Heino, Ossi ; Anttiroiko, Ari-Veikko. / Osuuskunnat mukaan infrastruktuuripolitiikkaan. In: Osuustoiminta. 2014 ; Vol. 105, No. 5. pp. 54-54.

White, Pamela ; Rautanen, Sanna-Leena ; Nepal, Pallab Raj. / Operationalising the right to water and sanitation and gender equality via appropriate technology in rural Nepal. Human Rights and Technology. editor / Mariateresa Garrido Villareal. Costa Rica : University of Peace, Costa Rica, 2017. pp. 217-239

Katko, Tapio S. / Opening of the seminar. Paper presented at 2nd UNECWAS SEMINAR, Tampere, Finland.

Pääkkönen, Rauno ; Tarao, Hiroo ; Gobba, Fabriziomaria ; Korpinen, Leena. / Occupational Exposure to Extremely Low Frequency Electric Fields in Office Work. PIERS 2012 Moscow Proceedings, August 19-23, 2012, Moscow, Russia. Electromagnetics Academy, 2012. pp. 823-825 (Progress in Electromagnetics Research Symposium).

Korpinen, Leena ; Elovaara, Jarmo A. ; Kuisti, Harri A. / Occupational exposure to electric fields and induced currents associated with 400 kV substation tasks from different service platforms. In: Bioelectromagnetics. 2011 ; pp. 79-83.

Korpinen, Leena ; Kuisti, Harri A. ; Tarao, Hiroo ; Elovaara, Jarmo A. / Occupational Exposure to Electric Fields and Currents Associated With 110 kv Substation Tasks. In: Bioelectromagnetics. 2012 ; Vol. 33, No. 5. pp. 438-442.

Korpinen, Leena ; Kuisti, Harri ; Pääkkönen, Rauno ; Vanhala, Pauli ; Elovaara, Jarmo. / Occupational Exposure to Electric and Magnetic Fields While Working at Switching and Transforminig Stations of 110 kV. In: Annals of Occupational Hygiene. 2011 ; Vol. 55, No. 5. pp. 526-536.

Korpinen, Leena ; Pääkkönen, Rauno. / Occupational exposure to electric and magnetic fields during work tasks at 110 kV substations in the Tampere region. In: Bioelectromagnetics. 2010 ; Vol. 31, No. 3. pp. 252-254.

Tao, Ran. / Nutrient and organic matter removal from wastewaters with microalgae. Tampere University, 2019. 153 p. (Tampere Univeristy Dissertations).

Leppänen, A. ; Tran, Honghi ; Taipale, Raili ; Välimäki, Erkki ; Oksanen, A. / Numerical modeling of fine particle and deposit formation in a recovery boiler. In: Fuel. 2014 ; Vol. 129. pp. 45-53.

Koskue, Veera ; Ledezma, Pablo ; Freguia, Stefano ; Kokko, Marika. / Nitrogen recovery from reject water in a 3-chamber bioelectroconcentration cell. Paper presented at EU-ISMET 2018, Newcastle upon Tyne, United Kingdom.

Kurki, Vuokko. / Negotiating water governance: towards cooperation in contentious groundwater recharge projects. Proceedings of the CIB World Building Congress 2016: Volume I - Creating built environments of new opportunities. Tampere University of Technology. Department of Civil Engineering, 2016. pp. 91-102

Kurki, Vuokko. / Negotiating Groundwater Governance : Lessons from Contentious Aquifer Recharge Projects. Tampere University of Technology, 2016. 76 p. (Tampere University of Technology. Publication).

Behailu, Beshah M. ; Mattila, Harri. / Need of Services and Understanding of Service Providers in Water and Sanitation: A Case of Ethiopia. Proceedings of the CIB World Building Congress 2016 Volume IV: Understanding impacts and functioning of different solutions. editor / Suvi Nenonen ; Juha-Matti Junnonen. Tampere University of Technology, 2016. pp. 431-440

Rajala, Riikka ; Juuti, Petri ; Nealer, Eric. / Nature and extent of potable water consumption in Tampere (Finland) and Carletonville (South Africa). Resilient Water Services and Systems: The Foundation of Well-Being. IWA Publishing, 2019. pp. 149-162

Lahti, Johanna. / Nanoscale Surface Processing of Extrusion Coated Substrates with Atmospheric Plasma Technology. Paper presented at 14th TAPPI. European Place Conference 6-8 May 2013 Swissotel Dresden, Germa, .

Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. ; Louekari, Sami M. ; Rajala, Riikka P. / Näkymätönt Porrii. Porin veden historia. Pori : Porin Vesi, 2010.

Vinha, Juha . / Näkökulma: Maltti on valttia Suomellekin nollaenergiatavoitteita asetettaessa. In: Rakennuslehti. 2015 ; No. 6.

Saari, Arto . / Näkökulma-kolumni: Putkiremontit kestävät aivan liian kauan. 2016. Sanoma Talotekniikkajulkaisut Oy. (Rakennuslehti).

Uotila, Ulrika ; Saari, Arto ; Junnonen, Juha-Matti. / Municipal challenges in managing a building with noted health symptoms. In: Facilities. 2019.

Ojala, Petteri ; Hietala, Jukka-Pekka ; Miettinen, Juha ; Julkunen, Pasi ; Nieminen, Ilpo. / Modelling of seep through of humidity to electric connector with stochastic processes. ESREL 2017. Safety and Reliability. Theory and Applications. editor / Marko Cepin ; Radim Bris. CRC Press, 2017.

Kolisoja, Pauli ; Kalliainen, Antti . / Modelling of plastic culvert and road embankment interaction in 3D. In: Procedia Engineering. 2016 ; Vol. 143. pp. 427-434.

Holopainen, Sami ; Kouhia, Reijo ; Ottosen, Nils Saabye ; Matti, Ristinmaa ; Saksala, Timo . / Modelling of anisotropic fatigue. Contributions to the foundations of multidisciplinary research in mechanics: Papers presented during the 24th International Congress of Theoretical and Applied Mechanics ICTAM2016, Montreal, Canada, 21-26, Aug. 2016. editor / J.M. Floryan. Vol. 3 IUTAM, 2016. pp. 1822-1823

Leppänen, Aino ; Tran, Honghi ; Välimäki, Erkki ; Oksanen, Antti. / Modelling fume deposit growth in recovery boilers: effect of flue gas and deposit temperature. In: Journal of Science and Technology for Forest Products and Processes. 2014 ; Vol. 4, No. 1. pp. 50-57.

Mattinen, Maija ; Heljo, Juhani. / Modeling of Finnish building sector energy consumption and greenhouse gas emission : specification of POLIREM policy scenario model. Suomen ympäristökeskus, 2016. 23 p. (Reports of the Finnish Environment Institute; 26/2016).

Leppänen, Aino ; Välimäki, Erkki ; Oksanen, Antti. / Modeling of Fine Particles and Alkali Metal Compounds in Kraft Recovery Boiler Furnace. The 2011 TAPPI PEERS Conference, 2-5 October 2011, Oregon Convention Center in Portland, Oregon USA. Norcross, GA : TAPPI, 2011. pp. 1-8 (TAPPI PEERS Conference).

Mustonen, S. ; Nanthavong, K. / Modeling of autonomous power systems - A mathematical model of a hybrid power system. Proceedings of the 2nd Joint International Conference on "Sustainable Energy and Environment (SEE 2006)" 21-23 November, 2006, Bangkok, Thailand. 2006. pp. 6 p

Leppänen, Aino ; Välimäki, Erkki ; Oksanen, Antti. / Modeling fine particles and alkali metal compound behavior in a kraft recovery boiler. In: TAPPI Journal. 2012 ; Vol. 11, No. 7. pp. 9-14.

Katko, T. / Missä, missä se kaivo on?. In: Vesimittari, HS-Veden asiakaslehti. 2009 ; No. 1. pp. s. 8.

Weijo, Inari ; Turunen, Timo ; Lahdensivu, Jukka ; Sistonen, Esko ; Annila, Petri. / Ministry of the Environment announces a Guide on Renovation and Repair of Buildings with Moisture and Microbial Damage - From theory to practice. In: E3S Web of Conferences. 2020 ; Vol. 172.

Lakaniemi, Aino-Maija ; Nevatalo, Laura M ; Kaksonen, Anna H. ; Puhakka, Jaakko A. / Mine wastewater treatment using Phalaris arundinacea plant material hydrolyzate as substrate for sulfate-reducing bioreactor. In: Bioresource Technology. 2010 ; Vol. 101, No. 11. pp. 3931-3939.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Mihin jätevedenpuhdistusta tarvitaan?. Metropoli ja meri - 100 vuotta jätevedenpuhdistusta Helsingissä. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Tapio Katko. TamPub, 2010. pp. 13-35

Järvinen, Henri ; Honkanen, Mari ; Oja, Olli ; Järvenpää, Martti ; Peura, Pasi. / Microstructure-property relationships of novel ultra-high strength press hardening steels. In: Metallurgical and Materials Transactions A: Physical Metallurgy and Materials Science. 2019 ; Vol. 50, No. 2. pp. 816-836.

Butti, Sai Kishore ; Velvizhi, G. ; Sulonen, Mira L K ; Haavisto, Johanna M. ; Oguz Koroglu, Emre ; Yusuf Cetinkaya, Afsin ; Singh, Surya ; Arya, Divyanshu ; Annie Modestra, J. ; Vamsi Krishna, K. ; Verma, Anil ; Ozkaya, Bestami ; Lakaniemi, Aino-Maija ; Puhakka, Jaakko A. ; Venkata Mohan, S. / Microbial electrochemical technologies with the perspective of harnessing bioenergy : Maneuvering towards upscaling. In: Renewable and Sustainable Energy Reviews. 2016 ; Vol. 53. pp. 462-476.

Chatterjee, Pritha ; Granatier, Marianna ; Ramasamy, Praveen ; Kokko, Marika ; Lakaniemi, Aino-Maija ; Rintala, Jukka. / Microalgae grow on source separated human urine in Nordic climate : Outdoor pilot-scale cultivation. In: Journal of Environmental Management. 2019 ; Vol. 237. pp. 119 - 127.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka ; Katko, Tapio. / Metropoli ja meri. 100 vuotta jätevedenpuhdistusta Helsingissä. Helsinki : HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut, 2010. 158 p. (HSY:n julkaisuja).

Rissanen, Antti J. ; Ojala, Anne ; Fred, Tommi ; Toivonen, Jyrki ; Tiirola, Marja. / Methylophilaceae and Hyphomicrobium as target taxonomic groups in monitoring the function of methanol-fed denitrification biofilters in municipal wastewater treatment plants. In: Journal of Industrial Microbiology and Biotechnology. 2016 ; pp. 1-13.

Rissanen, Antti J. ; Ojala, Anne ; Dernjatin, Markus ; Jaakkola, Jouni ; Tiirola, Marja. / Methylophaga and Hyphomicrobium can be used as target genera in monitoring saline water methanol-utilizing denitrification. In: Journal of Industrial Microbiology and Biotechnology. 2016 ; pp. 1-11.

Maanoja, Susanna T. ; Rintala, Jukka A. / Methane oxidation potential of boreal landfill cover materials: The governing factors and enhancement by nutrient manipulation. In: Waste Management. 2015 ; Vol. 46. pp. 399-407.

Välisalo, Tero ; Heino, Ossi ; Luomanen, Tiia. / Metering the quality of water supply and sewage network maintenance services. 2012 IFME World Congress on Municipal Engineering. Sustainable Communities, June 4-10, Helsinki, Finland. International Federation of Municipal Engineering IFME, 2012. pp. 1-9 (International Federation of Municipal Engineering World Congress).

Nancharaiah, Y. V. ; Venkata Mohan, S. ; Lens, P.N.L. / Metals removal and recovery in bioelectrochemical systems : A review. In: Bioresource Technology. 2015 ; Vol. 195. pp. 102-114.

Kannisto, Matti ; Aho, Tommi ; Karp, Matti ; Santala, Ville. / Metabolic engineering of Acinetobacter baylyi ADP1 for improved growth on gluconate and glucose. In: Applied and Environmental Microbiology. 2014 ; Vol. 80, No. 22. pp. 7021-7027.

Auvinen, Karoliina ; Maanavilja, Liisa ; Seppälä, Jyri ; Sankelo, Paula ; Mäkinen, Johanna ; Sarkkola, Sakari ; Helonheimo, Teemu ; Saikku, Laura ; Lounasheimo, Johannes ; Riekkinen, Venla. / Merkittävimmät päästövähennystoimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Suomen ympäristökeskus (SYKE), 2020. 4 p.

Korpinen, Leena ; Pääkkönen, Rauno. / Mental symptoms and the use of new technical equipment. In: International Journal of Occupational Safety and Ergonomics. 2009 ; Vol. 15, No. 4. pp. 385-400.

Sormunen, Laura Annika ; Kolisoja, Pauli . / Mechanical properties of recovered municipal solid waste incineration bottom ash: the influence of aging and changes in moisture content. In: Road Materials and Pavement Design . 2018 ; Vol. 19, No. 2. pp. 252-270.

Liimatainen, Heikki. / Measures for Energy Efficient and Low Emission Private Mobility. Affordable and Clean Energy. Encyclopedia of the UN Sustainable Development Goals.. Springer, 2020. (Encyclopedia of the UN Sustainable Development Goals).

Korpinen, Leena ; Kuisti, Harri ; Tarao, Hiroo ; Pääkkönen, Rauno. / Measurers' Exposure to Extremely Low Frequency Magnetic Fields at 400 kV Substations. PIERS 2012 Moscow Proceedings, August 19-23, 2012, Moscow, Russia. Electromagnetics Academy, 2012. pp. 282-285 (Progress in Electromagnetics Research Symposium).

Stenroos, Marko ; Katko, Tapio S. / Managing water supply through joint regional municipal authorities in Finland: Two comparative cases. In: Water. 2011 ; Vol. 3, No. 2. pp. 667-681.

Hukka, J.J. ; Katko, T.S. ; Pietilä, P.E. ; Vinnari, E. / Managing water and sewerage services in a cold, four-seasons climate. Proceedings of the 8th ISCORD Symposium, Tampere, Finland, September 25-27, 2007. 2007. pp. 17-18

Kurki, V. ; Lipponen, A. ; Katko, T. / Managed aquifer recharge in community water supply: the Finnish experience and some international comparisons. In: Water International. 2013 ; Vol. 38, No. 6. pp. 774-789.

Katko, Tapio. / Lyhyestä tiede kaunis?. In: Tiedepolitiikka. 2011 ; Vol. 36, No. 2. pp. 55-55.

Rantala, Anne ; Utriainen, Mikko ; Kaushik, Nitesh ; Virta, Marko ; Välimaa, Anna-Liisa ; Karp, Matti. / Luminescent bacteria-based sensing method for methylmercury specific determination. In: Analytical and Bioanalytical Chemistry. 2011 ; Vol. 400, No. 4. pp. 1041-1049.

Tuhkanen, Tuula. / L´oxydation chimique pour la remediation des sols contamines par des composes recalcitrants. Cas de la chlordecone. Remediation a la pollution par la chlordecone aux Antilles, No 9-10, Avril 2011. Le Lamentin, 2011. pp. 8-11 (Les Cahiers du PRAM).

Tao, Ran ; Bair, Robert ; Pickett, Melanie ; Calabria, Jorge L. ; Lakaniemi, Aino-Maija ; van Hullebusch, Eric D. ; Rintala, Jukka A. ; Yeh, Daniel H. / Low concentration of zeolite to enhance microalgal growth and ammonium removal efficiency in a membrane photobioreactor. In: Environmental Technology. 2020.

Juuti, Petri Sakari ; Rajala, Riikka . / Loppuluku – haasteita riittää tulevaisuuteen. Vesihuoltoyhteistyötä yli rajojen: PK-seudun yhteistyöhankkeet ja yhdistämissuunnitelmat ennen ja nyt Espoon näkökulmasta. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. University of Tampere, 2009. pp. 131-144

Bayr, S. ; Ojanperä, M. ; Kaparaju, P. ; Rintala, J. / Long-term thermophilic mono-digestion of rendering wastes and co-digestion with potato pulp. In: Waste Management. 2014 ; Vol. 34, No. 10. pp. 1853-1859.

Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. / Long-term strategic decisions in 13 countries and 29 cities. Water, Time and European Cities. History matters for the Futures. editor / Petri S. Juuti ; Tapio S. Katko. Tampere : Tampere University Press, 2005. pp. 50-72

Hashmi, Syed Ghufran ; Tiihonen, Armi ; Martineau, David ; Özkan, Merve ; Vivo, Paola ; Kaunisto, Kimmo ; Vainio, Ulla ; Zakeeruddin, Shaik Mohammed ; Grätzel, Micheal. / Long term stability of air processed inkjet infiltrated carbon-based printed perovskite solar cells under intense ultra-violet light soaking. In: Journal of Materials Chemistry A. 2017 ; Vol. 5, No. 10. pp. 4797-4802.

Khanongnuch, Ramita ; Di Capua, Francesco ; Lakaniemi, Aino-Maija ; Rene, Eldon R. ; Lens, Piet. / Long-term performance evaluation of an anoxic sulfur oxidizing moving bed biofilm reactor under nitrate limited conditions. In: Environmental Science: Water Research & Technology. 2019 ; Vol. 5, No. 6. pp. 1072-1081.

Holm, Anna ; Korpinen, Leena. / Long-term measurement of free time exposure to low frequency magnetic fields in Finland. Bioelectromagnetics Society 32nd Annual Meeting (BEMS), June 14-18, 2010, Seoul, Korea. 2010. pp. 1-2

Leppänen, Minna ; Välisalo, Tero (Editor) ; Laasonen, Juha. / Liite 6: Yleistä kaivannaisjätealueista ja patoturvallisuudesta. Kaivosten stressitesti 2013. Ympäristöministeriö, 2014. (Ympäristöministeriön raportteja).

Liimatainen, Heikki ; Viri, Riku. / Liikenteen päästötavoitteiden saavuttaminen 2030 - politiikkatoimenpiteiden tarkastelu. Suomen ilmastopaneeli, 2017.

Huovinen, Pekka . / Leveraging concepts for environmentally sustainable business management in construction - a focused review. CIB Proceedings 2015 : Going North for Sustainability: Leveraging Knowledge and Innovation for Sustainable Construction and Development. editor / Charles Egbu . London, UK : IBEA Publications Ltd, 2015. pp. 286-296

Takala, Annina. / Learning for sustainable water and sanitation services. Proceedings of the 8th International Conference on Engineering Education for Sustainable Development (Bruges, 4-7 September 2016) : Building a circular economy together. editor / B. Mazijn. Brugge : Instituut vóór Duu rzame Ontwikkeling vzw, 2016. pp. 250-258

Laasasenaho, Kari ; Lensu, Anssi ; Rintala, Jukka ; Lauhanen, Risto. / Landowners’ willingness to promote bioenergy production on wasteland − future impact on land use of cutaway peatlands. In: Land Use Policy. 2017 ; Vol. 69. pp. 167-175.

Katko, Tapio ; Juuti, Petri S. / Lähteet Suomen vesihuollossa. In: Vesitalous. 2014 ; No. 4. pp. 15-18.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka ; Katko, Tapio S. / Lähde : Pohjavedenottamot. Elämän virta: Kajaanin veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Tapio Katko. TamPub, 2009. pp. 93-136

Hukka, Jarmo J. ; Katko, Tapio S. ; Pietilä, Pekka P. / Lack of water engineers hampering development. North-South cooperation in higher education is a must. In: Rakennustekniikka. 2011 ; Vol. 66, No. 2. pp. 58-61.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Laajentumisen aika. Vinttikaivosta vesiyhtiöön. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. Saarijärvi : TamPub, 2011. pp. 75-118

Valkama, Pekka ; Heino, Ossi ; Salonen, Annastiina ; Laukka, Anu. / Kylien palvelutuotantoedellytyksistä erityisesti julkisten palvelujen näkökulmasta tarkasteltuna. Tampere : Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, YTR, 2013. 9 p. (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja; 6).

Laukka, Anu ; Heino, Ossi ; Valkama, Pekka ; Salonen, Annastiina. / Kyläyhteisöt palvelukulutuksen alustana. Tampere : Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, YTR, 2013. 16 p. (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja; 6).

Leponiemi, Ulrika ; Heino, Ossi. / KUPERA-kaupunkien teknisen sektorin johto kaipaa toimintakulttuuriin muutosta : Haasteista innovatiivisiin mahdollisuuksiin. In: Kuntatekniikka. 2011 ; No. 7. pp. 51-52.

Rajala, Riikka ; Juuti, Petri ; Katko, Tapio. / Kuka päättää vesihuollon tulevaisuudesta? (Who decides on the future of the water supply?). In: Vesitalous. 2014 ; Vol. 51, No. 1. pp. 33-34.

Hukka, Jarmo ; Katko, Tapio S. ; Pietilä, Pekka. / Koulutus ja tutkimus kehityksen moottorina. In: Econetin asakaslehti AQ. 2019 ; No. 3. pp. 13.

Heino, Ossi . / Konvergenssi ja divergenssi ongelmatyyppien luonnehtijoina : Esimerkkinä vesihuoltoinfrastruktuurin ikääntyminen. In: Tiedepolitiikka. 2015 ; Vol. 40, No. 3. pp. 39-46.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka ; Katko, Tapio S. / Kokemus : Kajaanin vesihuollon ammattilaisten kokemukset ja näkemykset. Elämän virta: Kajaanin veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Tapio Katko. TamPub, 2009. pp. 175-228

Leppänen, Perttu ; Malaska, Mikko. / Kokeellinen tutkimus savupiipun läpivientieristeen orgaanisen aineen palamisen vaikutuksesta paloturvallisuuteen. Pelastustieto: Palotutkimuksen päivät 2017, erikoisnumero. Palo- ja pelastustieto ry, 2017. pp. 15-20 (Pelastustieto).

Katko, Tapio S. / Kohti tasapuolisempaa tutkimuksen arviointia : Pääkirjoitus. In: Ympäristöhistoria: Finnish Journal of Environmental History. 2015 ; Vol. 5, No. 1. pp. 4-5.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Kohti puhtaampaa Itämerta. Metropoli ja meri - 100 vuotta jätevedenpuhdistusta Helsingissä. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Tapio Katko. TamPub, 2010. pp. 135-142

Heino, Ossi ; Anttiroiko, Ari-Veikko. / Kohti hajautettua infrastruktuuripolitiikkaa? Paikalliset vesiosuuskunnat perusrakenteiden tuottajina. In: Maaseudun uusi aika. 2014 ; Vol. 22, No. 3. pp. 38-50.

Lepistö, Kirsi ; Korpinen, Leena. / Kirjastolta uutta tiedonhankinnan opetusta tukemaan opetusta antavien yksiköiden toimintaa. ReflekTori 2010 Tekniikan opetuksen symposium 9.-10.2010, Espoo. Dipoli-raportit B. editor / Eeva Myller. 2010. pp. 136-138

Katko, Tapio S. / Kirja-arviointi:Yliopistomme vaarassa hukkua byrokratiaan. Pekka Kauppi. Kahlittu yliopistomme. Miten vapaudumme byrokratiasta ja opetuksen ylenkatsomisesta. Into Kustannus Oy. 2017. . In: Tiedepolitiikka. 2018 ; Vol. 43, No. 1. pp. 58-60.

Katko, Tapio S. / Kirja-arviointi: Kuinka vesiensuojelu saatiin pääosin kuntoon?. In: Vesitalous. 2017 ; Vol. 58, No. 4. pp. 46-47.

Kokko, Lauri ; Tolvanen, Henrik ; Hankalin, Ville ; Raiko, Risto. / Kinetics of biomass pyrolysis. BioRefine Yearbook 2010. Tekes Rewiew. editor / Tuula Mäkinen ; Eija Alakangas ; Marjo Kauppi. 2010. pp. 39-45

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Kasvun ja veden kausi – I vesilaitoksesta II maailmansotaan. Vinttikaivosta vesiyhtiöön. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. Saarijärvi : TamPub, 2011. pp. 51-74

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka. / Kapkaupungin pysyvä vesikriisi – ratkeaako vesipula, jos lisää vettä pumpataan vuotavaan verkostoon. In: Vesitalous. 2018 ; No. 5. pp. 39-42.

Juuti, Petri . / Kaivoista ja käymälöistä kohti kunnallista vesihuoltoa. Hyvän veden ja hyvien yhteyksien kaupunki : Riihimäen Veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Pekka Pietilä ; Tapio Katko. TamPub, 2010. pp. 34-63

Heino, Ossi ; Anttiroiko, Ari-Veikko. / Käänteiset perusrakenteet : Suuntana hajautettu infrastruktuuripolitiikka?. In: Kuntatekniikka. 2013 ; No. 1. pp. 40-42.

Anttiroiko, Ari-Veikko ; Heino, Ossi. / Käänteiset infrastruktuurit ja integroiva infrastruktuuripolitiikka. In: Yhdyskuntasuunnittelu. 2013 ; Vol. 51, No. 3. pp. 30-43.

Mäkinen, Johanna ; Mela, Hanna. / Joukkoliikenteellä on tärkeä rooli liikenteen päästöjen vähentämisessä. Helsinki : Suomen ympäristökeskus (SYKE), 2019. 4 p.

Heino, Ossi. / Johtoja ja joukkuehenkeä. In: Vesitalous. 2013 ; No. 3. pp. 11-13.

Juuti, Petri ; Pietilä, Pekka ; Rajala, Riikka . / Johdanto: vesirikas Riihimäki. Hyvän veden ja hyvien yhteyksien kaupunki : Riihimäen Veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Pekka Pietilä ; Tapio Katko. TamPub, 2010. pp. 26-33

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Jätevedenpuhdistuksen ja viemäröinnin vaiheita Helsingissä. Metropoli ja meri - 100 vuotta jätevedenpuhdistusta Helsingissä. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Tapio Katko. TamPub, 2010. pp. 36-90

Heino, Ossi. / Jätehuollon tekniset vaihtoehdot. Markkinainnovaatiot yhdyskuntajätehuollossa : tutkimus jätehuoltopalvelujen markkinoiden evoluutiosta, sovelluksista ja jännitteistä kunnallisen ja yksityisen sektorin rajapinnassa. editor / Pekka Valkama. Tampere : Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu, 2013. pp. 51-74

Heino, Ossi ; Kallio, Olavi ; Valkama, Pekka ; Siitonen, Pentti. / Jätehuollon, -politiikan ja -lainsäädännön institutionaalinen kuvaus. Markkinainnovaatiot yhdyskuntajätehuollossa : tutkimus jätehuoltopalvelujen markkinoiden evoluutiosta, sovelluksista ja jännitteistä kunnallisen ja yksityisen sektorin rajapinnassa. editor / Pekka Valkama. Tampere : Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu, 2013. pp. 33-50

Kallio, Olavi ; Valkama, Pekka ; Siitonen, Pentti ; Heino, Ossi. / Jätehuollon jakautuminen osamarkkinoihin ja yritystoiminta. Markkinainnovaatiot yhdyskuntajätehuollossa : tutkimus jätehuoltopalvelujen markkinoiden evoluutiosta, sovelluksista ja jännitteistä kunnallisen ja yksityisen sektorin rajapinnassa. editor / Pekka Valkama. Tampere : Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu, 2013. pp. 99-113

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Ja alussa oli vesi. Vinttikaivosta vesiyhtiöön. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. Saarijärvi : TamPub, 2011. pp. 15-18

Heino, Ossi ; Anttiroiko, Ari-Veikko. / Inverse infrastructures: self-organization in the water services. In: Water Policy. 2014 ; pp. 299-315.

Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. ; Rajala, Riikka P. / Introduction: Evolution and futures of water management: strategic decisions, challenges and effectiveness. Water: a Matter of Life - Long-term strategic thinking in water services. 193 p. KehräMedia Inc. editor / Katko T. S. Juuti P.S. ; R.P. Rajala. 2008. pp. 6-20

Katko, Tapio S. ; Kurki, Vuokko O. ; Juuti, Petri S. ; Rajala, Riikka P. ; Seppälä, Osmo T. / Integration of water and wastewater utilities. In: Journal American Water Works Association. 2010 ; Vol. 102, No. 9. pp. 62-70.

Katko, Tapio S. ; Kurki, Vuokko O. ; Juuti, Petri S. ; Rajala, Riikka P. ; Seppälä, Osmo T. / Integration of water and wastewater utilities. Water Services Management and Governance : Lessons for a Sustainable Future. editor / Tapio S. Katko ; Petri S. Juuti ; Klaas Schwartz ; Riikka P. Rajala. IWA Publishing, 2013. pp. 29-40

Katko, Tapio S. ; Hukka, Jarmo J. / Institutional development is the key for sustainable water services in the built environment. Proceedings of the CIB World Building Congress 2016: Volume IV - Understanding impacts and functioning of different solutions. editor / S. Nenonen ; J-M. Junnonen. Tampere : Tampere University of Technology. Department of Civil Engineering, 2016. pp. 419-430

Anttiroiko, Ari-Veikko ; Heino, Ossi. / Insentiivit julkisen sektorin innovaatiotoiminnan edistämisen välineinä. Esimerkkinä Georgian osavaltion palvelu-uudistus. In: Työelämän tutkimus. 2012 ; Vol. 10, No. 3. pp. 298-305.

Sormunen, Annika ; Kanniainen, Teo ; Salo, Tapio ; Rantsi, Riina. / Innovative use of recovered municipal solid waste incineration bottom ash as a component in growing media. In: Waste Management and Research. 2016 ; Vol. 34, No. 7. pp. 595-604.

Ciranna, Alessandro ; Ferrari, Roberto ; Santala, Ville ; Karp, Matti. / Inhibitory effects of substrate and soluble end products on biohydrogen production of the alkalithermophile Caloramator celer : Kinetic, metabolic and transcription analyses. In: International Journal of Hydrogen Energy. 2014 ; Vol. 39, No. 12. pp. 6391-6401.

Vivo, Paola ; Ojanperä, Anniina ; Smått, Jan-Henrik ; Sánden, Simon ; Hashmi, Syed Ghufran ; Kaunisto, Kimmo ; Ihalainen, Petri ; Masood, Muhammad Talha ; Österbacka, Ronald ; Lund, Peter D. ; Lemmetyinen, Helge. / Influence of TiO2 compact layer precursor on the performance of perovskite solar cells. In: Organic Electronics. 2017 ; Vol. 41. pp. 287-293.

Kinnunen, Viljami ; Craggs, Rupert ; Rintala, Jukka. / Influence of temperature and pretreatments on the anaerobic digestion of wastewater grown microalgae in a laboratory-scale accumulating-volume reactor. In: Water Research. 2014 ; Vol. 57. pp. 247-257.

Kotilainen, Minna ; Vuoristo, Petri. / Influence of Diffusion Barriers on Thermal Ageing Behaviour of Solar Absorber Coatings on Copper. Surface Modification Technologies XXVIII: Tampere University of Technology Tampere, Finland June 16-18, 2014 . 2015. pp. 481-491

Lahti, Johanna ; Eiroma, K. ; Tenhunen, Tiia-Maria ; Pykönen, M. ; Toivakka, M. / Influence of atmospheric plasma treatment on surface properties and inkjet printability of plastic packaging film. Iarigai 2010 Montreal, Advances in Printing and Media Technology, Montreal, Canada, September 12-15, 2010. 2010. pp. 1-7

Behailu, Beshah M. ; Pietilä, Pekka E. ; Katko, Tapio S. / Indigenous practices of water management for sustainable services : Case of Borana and Konso, Ethiopia. In: SAGE OPEN. 2016 ; Vol. 6, No. 4. pp. 1-11.

Sinkko, Hanna ; Hepolehto, Iina ; Lyra, Christina ; Rinta-Kanto, Johanna M. ; Villnäs, Anna ; Norkko, Alf ; Timonen, Sari. / Increasing oxygen deficiency changes rare and moderately abundant bacterial communities in coastal soft sediments. In: Scientific Reports. 2019 ; Vol. 9.

Inha, Laura M. ; Katko, Tapio S. ; Rajala, Riikka P. / Improved water services cooperation through clarification of rules and roles. In: Water (Switzerland). 2019 ; Vol. 11, No. 10.

Mangayil, Rahul ; Aho, Tommi ; Karp, Matti ; Santala, Ville. / Improved bioconversion of crude glycerol to hydrogen by statistical optimization of media components. In: Renewable Energy. 2015 ; Vol. 75. pp. 583-589.

Kurki, Vuokko ; Sidaraviciute, Ruta ; Sörensen, Johanna ; Kibocha, Samuel Ngari ; Retike, Inga ; Ikobe, Geoffrey ; Tichonovas, Martynas ; Elijosiute, Erika ; Rajala, Riikka . / Importance and challenges of sharing experiences among an international and interdisciplinary group of doctoral students. In: Ympäristöhistoria: Finnish Journal of Environmental History. 2015 ; No. 1/2015. pp. 45-51.

Okonkwo, Onyinye ; Escudié, Renaud ; Bernet, Nicolas ; Mangayil, Rahul ; Lakaniemi, Aino-Maija ; Trably, Eric. / Impacts of short-term temperature fluctuations on biohydrogen production and resilience of thermophilic microbial communities. In: International Journal of Hydrogen Energy. 2019 ; Vol. 44, No. 16. pp. 8028-8037.

Cajal-Marinosa, Paula ; de la Calle, Ruth ; Rivas, F. Javier ; Tuhkanen, Tuula. / Impacts of changing operational parameters of in situ chemical oxidation (ISCO) on removal of aged PAHs from soil. In: Journal of Advanced Oxidation Technologies. 2012 ; Vol. 15, No. 2. pp. 429-436.

Zou, Gang ; Ylinen, Anna ; Di Capua, Francesco ; Papirio, Stefano ; Lakaniemi, Aino-Maija ; Puhakka, Jaakko. / Impact of heavy metals on denitrification of simulated mining wastewaters. In: Advanced Materials Research. 2013 ; Vol. 825. pp. 500-503.

Juuti, P. ; Katko, T. / Ilmasto muuttuu, riittääkö vesi?. In: Aamulehti. 2007.

Heino, Ossi ; Katko, Tapio ; Takala, Annina. / Ikääntyvä infra - vesihuollon keskeisin haaste. In: Vesitalous. 2010 ; No. 6. pp. 22-24.

Szabo, Hilda Marta ; Tuhkanen, Tuula. / Identification of Wastewater Leaching into the Wells by HPLC-SEC Using UV and Fluorescence Detection. Survival and Sustainability : Environmental concerns in the 21st Century. editor / Gökcekus Huseyin ; Turker Umut ; W. LaMoreaux James. Springer Berlin Heidelberg, 2011. pp. 893-897 (Environmental Earth Sciences).

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka ; Pietilä, Pekka . / Hyvien yhteyksien ja hyvän veden kaupunki. Hyvän veden ja hyvien yhteyksien kaupunki : Riihimäen Veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Pekka Pietilä ; Tapio Katko. TamPub, 2010. pp. 314-333

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka P. ; Pietilä, Pekka E. ; Katko, Tapio S. / Hyvän veden ja hyvien yhteyksien kaupunki : Riihimäen Veden historia. Riihimäen Vesi, 2010. 336 p.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka ; Pietilä, Pekka ; Katko, Tapio. / Hyvän veden ja hyvien yhteyksien kaupunki - Riihimäen Veden historia. In: Vesitalous. 2011 ; Vol. 52, No. 5. pp. 36-40.

Wikberg, Hanne ; Ohra-aho, Taina ; Honkanen, Mari ; Kanerva, Heimo ; Harlin, Ali ; Vippola, Minnamari ; Laine, Christiane. / Hydrothermal carbonization of pulp mill streams. In: Bioresource Technology. 2016 ; Vol. 212. pp. 236-244.

Lakaniemi, A.-M. ; Nevatalo, L.M. ; Kaksonen, A.H. ; Puhakka, J.A. / Hydrolysed cellulose material as sulfate reduction electron donor to treat metal- and sulfate containing waste water. In: Advanced Materials Research. 2007 ; Vol. 20-21. pp. 326-326.

Khanongnuch, Ramita. / Hydrogen sulfide removal from synthetic biogas using anoxic biofilm reactors. Tampere University, 2019. 187 p. (Tampere University Dissertations).

Haapala, A. ; Honkanen, Markus ; Liimatainen, H. ; Stoor, T. ; Niinimäki, J. / Hydrodynamic drag and velocity of micro-bubbles in dilute paper machine suspensions. In: Chemical Engineering Journal. 2010 ; Vol. 162. pp. 956-964.

Nättinen, K. ; Nikkola, J. ; Mannila, J. ; Vartiainen, J. ; Tuominen, M. ; Lavonen, J. / Hybrid barrier films by atmospheric inline plasma deposition on sol-gel coated PE-cardboard. Coatings for Plastics at NPE 2009, June 23-24, 2009, McCormick Place, Chicago, IL. 2009. pp. 8 p

Szabo, Hilda Marta ; Lepistö, Raghida ; Tuhkanen, Tuula. / HPLC-SEC : a new approach to characterise complex wastewater effluents. In: International Journal of Environmental Analytical Chemistry. 2016 ; Vol. 96, No. 3. pp. 257-270.

Katko, Tapio S. ; Juuti, Petri S. / History of water and sanitation services in Finland in the urban-rural mixture : The Case of the City of Tampere, Finland. A History of Water: Water and Urbanization: Series III, Volume 1. editor / T. Tvedt ; T. Oestigaard. London : I. B. Tauris, 2014. pp. 498-519

Rajala, Riikka ; Juuti, Petri ; Hukka, Jarmo ; Katko, Tapio S. / Historical development paths and means for winning the challenge of aging water services infrastructure. Resilient Water Services and Systems: The Foundation of Well-Being. IWA Publishing, 2019. pp. 15-30

Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. / Historical development of water and sanitation services. Water, Time and European Cities. History matters for the Futures. editor / Petri S. Juuti ; Tapio S. Katko. Tampere : Tampere University Press, 2005. pp. 25-38

Juuti, Petri. / Historian hajuista tuoksujen tulevaisuuteen : pääkaupunkiseudun jätevedenpuhdistuksen keskeiset päätökset Espoon näkökulmasta. Tampere University Press, 2017. 280 p.

Katko, Tapio S. / Historian hajuista tuoksujen tulevaisuuteen : Pääkaupunkiseudun jäetevedenpuhdistuksen keskeiset päätökset Espoon näkökulmasta. 2017. Tampere : TamPub. 1 p.

Pastor-Poquet, V. ; Papirio, S. ; Trably, E. ; Rintala, J. ; Escudié, R. ; Esposito, G. / High-solids anaerobic digestion requires a trade-off between total solids, inoculum-to-substrate ratio and ammonia inhibition. In: INTERNATIONAL JOURNAL OF ENVIRONMENTAL SCIENCE AND TECHNOLOGY. 2019.

Zou, G. ; Papirio, S. ; Lakaniemi, A-M. ; Ahoranta, S.H. ; Puhakka, J.A. / High rate autotrophic denitrification in fluidized-bed biofilm reactors. In: Chemical Engineering Journal. 2016 ; Vol. 284. pp. 1287-1294.

Singh, Suniti. / High rate anaerobic treatment of LCFA-containing wastewater at low temperature. Tampere University, 2019. 139 p. (Tampere University Dissertations).

Frankberg, Erkka J. ; Kalikka, Janne ; Ferré, Francisco García ; Joly-Pottuz, Lucile ; Salminen, Turkka ; Hintikka, Jouko ; Hokka, Mikko ; Koneti, Siddardha ; Douillard, Thierry ; Le Saint, Bérangère ; Kreiml, Patrice ; Cordill, Megan J. ; Epicier, Thierry ; Stauffer, Douglas ; Vanazzi, Matteo ; Roiban, Lucian ; Akola, Jaakko ; Fonzo, Fabio Di ; Levänen, Erkki ; Masenelli-Varlot, Karine. / Highly ductile amorphous oxide at room temperature and high strain rate. In: Science. 2019 ; Vol. 366, No. 6467. pp. 864-869.

Möllmann, Alexander ; Gedamu, Dawit ; Vivo, Paola ; Frohnhoven, Robert ; Stadler, Daniel ; Fischer, Thomas ; Ka, Ibrahima ; Steinhorst, Maximilian ; Nechache, Riad ; Rosei, Federico ; Cloutier, Sylvain G. ; Kirchartz, Thomas ; Mathur, Sanjay. / Highly compact TiO2 films by spray pyrolysis and application in perovskite solar cells. In: Advanced Engineering Materials. 2019 ; Vol. 21, No. 4.

Juuti, Petri ; Katko, Tapio ; Rajala, Riikka. / Helsinki sai ensimmäisen puhdistamonsa 1910; Helsinki gained its first wastewater treatment plant 1910. In: Kuntatekniikka. 2011 ; Vol. 66, No. 1. pp. 49-50.

Heino, Ossi ; Takala, Annina. / Heikot signaalit vesihuollossa. In: Vesitalous. 2013 ; No. 4. pp. 29-31.

Halinen, Anna-Kaisa. / Heap Bioleaching of Low-grade Multimetal Sulphidic Ore in Boreal Conditions. Tampere University of Technology, 2015. 71 p. (Tampere University of Technology. Publication).

Juuti, P.S. ; Katko, T.S. / Hätä ei häviä käymälöitä poistamalla. In: www.huussi.net. 2005 ; pp. 7 s.

Katko, Tapio S. / Hanaa! Suomen vesihuolto - kehitys ja yhteiskunnallinen merkitys. Helsinki : Suomen Vesilaitosyhdistys ry, 2013. 501 p.

Heino, Ossi ; Takala, Annina. / Halpaa eli hyvää - minkälaisia merkityksiä vesihuoltoala rakentaa itsestään. In: Kunnallistieteellinen Aikakauskirja. 2013 ; Vol. 41, No. 3. pp. 226-245.

Salunke, Jagadish ; Durandin, Nikita ; Ruoko, Tero-Petri ; Rafael Candeias, Nuno ; Vivo, Paola ; Vuorimaa-Laukkanen, Elina ; Laaksonen, Timo ; Priimägi, Arri. / Halogen-Bond-Assisted Photoluminescence Modulation in Carbazole-Based Emitter. In: Scientific Reports. 2018 ; Vol. 8.

Kurki, Vuokko ; Katko, Tapio S. / Groundwater as a source of conflict and cooperation : Towards creating mutual gains in a finnish water supply project. In: Water Alternatives. 2015 ; Vol. 8, No. 3. pp. 337-351.

Juuti, P.S. (Editor) ; Katko, T.S. (Editor) ; Mäki, H.R. (Editor) ; Nyanchaga, E.N. (Editor) ; Rautanen, S.-L. (Editor) ; Vuorinen, H.S. (Editor). / Governance in water sector - comparing development in Kenya, Nepal, South Africa and Finland. Unknown Publisher, 2007.

Katko, Tapio S. / Global challenges and role of institutions in water services. In: Econetin asakaslehti AQ. 2017 ; No. 1. pp. 15.

Hilliaho, Kimmo ; Kovalainen, Ville ; Huuhka, Satu ; Lahdensivu, Jukka . / Glazed spaces : A simplified calculation method for the evaluation of energy savings and interior temperatures. In: Energy and Buildings. 2016 ; Vol. 125. pp. 27-44.

Seppälä, Osmo ; Katko, Tapio S. / Gestao e organizacao dos servicos de saneamento : Abordagens europeias. Politica publica e gestao de servicos de saneamento. editor / Leo Heller ; Jose Esteban Castro. Belo Horizonte; Rio de Janeiro : Editora da Universidade Federal de Minas Gerais (UFMG); Editora Fiocruz, 2013. pp. 135-155

Leppänen, Minna . / Geo + Ympäristö = Ympäristögeotekniikka?. In: Geofoor. 2013 ; No. 39. pp. 6-7.

Karvinen, Reijo ; Karvinen, Timo. / Geometry of plate fins for maximizing heat transfer. 14th International Heat Transfer Conference IHTC-14, August 8-13, 2010, Washington DC, USA. ASME, 2010. pp. 1-10

Rajala, Riikka P. ; Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. / Genesis of Water supply and sanitation services in Finland. In: Ympäristöhistoria: Finnish Journal of Environmental History. 2019 ; Vol. 8, No. 1. pp. 18-28.

Pitkänen, Anna ; Raiko, Risto ; Korpinen, Leena. / Gender comparison - The university students' exam results in the environmental and energy area. INTED 2012 Proceedings, 6th International Technology, Education and Development Conference, March 5th-7th, 2012, Valencia, Spain. editor / L. Gomez Chova ; A. Lopez Martinez ; I. Candel Torres. Spain : International Association of Technology, Education and Development IATED, 2012. pp. 3299-3308 (International Technology, Education and Development Conference).

Palmroth, Marja Riitta Tuulikki ; Mönkäre, Tiina Johanna ; Steffen, Kari T. / Fungal treatment of landfill mining fine fraction to increase its stability and end-use potential. Book of abstracts of the 6th European Bioremediation Conference. editor / Nicolas Kalogerakis ; Fabio Fava ; Elena Manousaki. 2015. pp. 47

Leppänen, Minna ; Kaartokallio, Antti ; Loukola, Erkki. / Full scale landfill bottom liner test structures at Ämmässuo landfill, Espoo, Finland. Sardinia 99, Seventh International Waste Management and Landfill Symposium, 4-8 October, S. Margherita di Pula, Cagliari, Sardinia, Italy. Proceedings, Vol. I-V. . editor / Thomas H. Christensen ; Raffaello Cossu ; Rainer Stegmann. Vol. III 1999. pp. 173-180

Pynnönen, Sanna (Editor) ; Tuhkanen, Tuula (Editor). / FSES 2013, Finnish Conference of Environmental Sciences, 2-3 May 2013, Tampere, Finland. Proceedings. Tampere : Tampere University of Technology, 2013. 156 p.

Hukka, J.J. ; Katko, Tapio S. ; Pietilä, Pekka E. ; Seppälä, O.T. ; Vinnari, Eija M. / Forgotten infrastructure - In the quest for development, sustainability and security. Proceedings of the Conference on Security in Futures - Security in Change, 3-4 June 2010, Turku, Finland. FFRC eBook. editor / B. Auffermann ; J. Kaskinen. 2010. pp. 318-325

Katko, Tapio S. / Foreword Towards More Resilient Water Services. Resilient water services and systems: the foundation of well-being. editor / Petri Juuti ; Harri Mattila ; Riikka Rajala ; Klaas Schwartz ; Chad Staddon. IWA Publishing, 2019. pp. 9-13

Jaatinen, Toni T. O. ; Katko, Tapio S. ; Pynnönen, Sanna T. ; Vihanta, Joni S. / Focus and Change of Water Management in Finland – Analysis of Vesitalous Journal, 1960-2009. In: Ympäristöhistoria: Finnish Journal of Environmental History. 2012 ; No. 3. pp. 10-32.

Zou, G. ; Papirio, S. ; van Hullebusch, E. D. ; Puhakka, J. A. / Fluidized-bed denitrification of mining water tolerates high nickel concentrations. In: Bioresource Technology. 2015 ; Vol. 179. pp. 284-290.

Özkaya, Bestami ; Kaksonen, Anna H. ; Sahinkaya, Erkan ; Puhakka, Jaakko A. / Fluidized bed bioreactor for multiple environmental engineering solutions. In: Water Research. 2019 ; Vol. 150. pp. 452 - 465.

Nieminen, E. (Inventor) ; Virtanen, J. (Inventor). / Flotaatiokennon injektorin diffuusori. Patent No.: WO 2007/042619 A1.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka ; Katko, Tapio S. / Fire, Thirst, Health and Hygiene : Root Causes for the Introduction of Water Supply and Sanitation in Kajaani. Elämän virta: Kajaanin veden historia. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala ; Tapio Katko. TamPub, 2009. pp. 275-286

Katko, Tapio S. / Finnish water services : Experiences in global perspective. Helsinki : Finnish Water Utilities Association, 2016. 288 p.

Katko, Tapio S. / Finnish water services : Experiences in global perspective . London : IWA Publishing, 2017. 288 p.

Takala, Annina ; Korhonen-Yrjänheikki, Kati. / Finnish engineering education for the benefit of people and environment. International Conference Engineering Education in Sustainable Development, EESD´10, 19-22 September 2010, Gothenburg, Sweden. 2010. pp. 1-10

Katko, Tapio S. / Finland's Water Services: Looking to its Past to Figure Out its Future. In: Water and Wastewater International. 2018.

Barreca, Davide ; Carraro, Giorgio ; Gasparotto, Alberto ; Maccato, Chiara ; Warwick, Michael E A ; Kaunisto, Kimmo ; Sada, Cinzia ; Turner, Stuart ; Gönüllü, Yakup ; Ruoko, Tero-Petri ; Borgese, Laura ; Bontempi, Elza ; Van Tendeloo, Gustaaf ; Lemmetyinen, Helge ; Mathur, Sanjay. / Fe2O3-TiO2 Nano-heterostructure Photoanodes for Highly Efficient Solar Water Oxidation. In: Advanced Materials Interfaces. 2015 ; Vol. 2, No. 17.

Carver, Sarah M. ; Nelson, Michael C. ; Yu, Zhongtang ; Tuovinen, Olli H. / Fermentative metabolism of an anaerobic, thermophilic consortium on plant polymers and commercial paper samples. In: Biomass & Bioenergy. 2015 ; Vol. 75. pp. 11-22.

Pääkkönen, Anna. / Feasibility of Flexible Biomass Utilization in Energy Systems. Tampere University, 2019. 80 p. (Tampere University Dissertations).

Laera, Andreina. / Fate of trace elements during and after anaerobic digestion: a sequential extraction method and DGT technique to assess bio-accessible trace elements in digestate. Tampere University, 2019. (Tampere University Dissertations).

Luonsi, Antero. / Fate of dissolved organic matter in softwood element-chlorine-free bleached kraft mill fiberline. Tampere : Tampere University of Technology, 2010. (Tampereen teknillinen yliopisto. Julkaisu).

Tolvanen, Henrik ; Kokko, Lauri ; Raiko, Risto. / Fast pyrolysis of coal, peat, and torrefied wood: Mass loss study with a drop-tube reactor, particle geometry analysis, and kinetics modeling. In: Fuel. 2013 ; Vol. 111, No. September. pp. 148-156.

Maanoja, Susanna ; Rintala, Jukka. / Factors affecting the elimination capacity of a passive methane biofilter. BioTechniques Ghent 2015 The 6th international conference on biotechniques for air pollution control: Conference Proceedings. 2015. pp. 83-88

Ferguson, Lauren ; Taylor, Jonathon ; Davies, Mike ; Shrubsole, Clive ; Symonds, Phil ; Dimitroulopoulou, Chrysanthi. / Exposure to indoor air pollution across socio-economic groups in high-income countries: A scoping review of the literature and a modelling methodology. In: Environment International. 2020 ; Vol. 143.

Gobba, Fabriziomaria ; Rossi, Paolo ; Contessa, Gian Marco ; Korpinen, Leena. / Exposure to Extremely Low Frequency Magnetic Fields: a Personal Monitoring Study in a Large Group of Workers. II National Conference ICEmB 27.-29.6.2012, Bologna, Italy. Genova : The Inter-university research Centre into Interactions between Electromagnetic fields and Biosystems ICEmB, 2012. pp. 63-64 (National Conference ICEmB).

Pääkkönen, Rauno ; Holm, Anna ; Korpinen, Leena. / Exposure to electric and magnetic fields at 110 kV substation while performing the task ‘Changing a bulb from a man hoist’ in the Tampere region. Bioelectromagnetics Society 32nd Annual Meeting (BEMS), June 14-18, 2010, Seoul, Korea. 2010. pp. 1-2

Rodriguez, Avila Milena ; Raiko, Risto. / Experimental study of oxy-fuel combustion in a drop tube reactor. AFRC 2010 Pacific Rim Combustion Symposium, September 26-29, 2010 Sheraton Maui, Hawaii. 2010. pp. 1-11

Korpinen, Leena ; Pääkkönen, Rauno ; Gonzalez-Sosa, Jarold ; Gobba, Fabrizio. / Experiences of integrating MSc student research projects in the "electromagnetic fields and health" area. EDULEARN12 Proceedings, 4th International Conference on Education and New Learning Technologies, 2-4 July, 2012, Barcelona, Spain. editor / L. Gomez Chova ; I. Candel Torres ; A. Lopez Martinez. Barcelona : International Association of Technology, Education and Development IATED, 2012. pp. 1007-1010 (International Conference on Education and New Learning Technologies).

Juuti, P.S. ; Katko, T.S. ; Mäki, H.R. ; Toivio, H.K. / Expanding rural water supplies in historical perspective: Six cases from Finland and South Africa. Environmental History of Water - Global views on community water supply and sanitation. editor / P.S. Juuti ; T.S. Katko ; H.S. Vuorinen. 2007. pp. 355-380

Okun, Alexandr ; Korpinen, Leena. / Examples to Reduce the EMF Generated by HV Power Transmission Lines of Different Design. Proceedings - 7th International Workshop on Biological Effects of Electromagnetic Fields, 7th IWSBEEMF, 8 - 12 October 2012, Valletta, Malta. Electromagnetic Research Group - EMRG (Malta); Departmet of Physics, University of Malta, 2012. (International Workshop on Biological Effects of Electromagnetic Fields).

Korpinen, Leena ; Gonzalez-Sosa, Jarold ; Tepsa, Kirsi. / Examples of using the moodle virtual learning environment for teaching technical university students. EDULEARN12 Proceedings, 4th International Conference on Education and New Learning Technologies, 2-4 July, 2012, Barcelona, Spain. editor / L. Gomez Chova ; I. Candel Torres ; A. Lopez Martinez. Barcelona : International Association of Technology, Education and Development IATED, 2012. pp. 981-990 (International Conference on Education and New Learning Technologies).

Alanko, Tommi ; Pääkkönen, Rauno ; Lahtinen, Sirke ; Korpinen, Leena. / Examples of occupational ELF electric and magnetic field exposure in Finland. 10th International Conference European Bioelectromagnetics Association, 21-24 February 2011, Rome, Italy. Rome : European Bioelectromagnetics Association, 2011. pp. 1-2 (International Conference European Bioelectromagnetics Association).

Behailu, Beshah M. ; Suominen, Arto ; Katko, Tapio S. / Evolution of Community-Managed Water Supply Projects From 1994 to the 2010s in Ethiopia. In: Public Works Management and Policy. 2015 ; Vol. 20, No. 4. pp. 379-400.

Maanoja, Susanna ; Rintala, Jukka. / Evaluation of methods for enhancing methane oxidation via increased soil air capacity and nutrient content in simulated landfill soil cover. In: Waste Management. 2018 ; Vol. 82. pp. 82-92.

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Espoo päättää siirtyä kärkipaikalle. Ei jätevedenpuhdistamoa minun takapihalleni: Jätevedenpuhdistuksen päätöksenteko, päätäntäprosessit ja julkinen keskustelu Espoossa historiassa, nyt ja tuelvaisuudessa. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. TamPub, 2008. pp. 73-76

Envall, Jouni ; Janhunen, Pekka ; Toivanen, Petri ; Pajusalu, Mihkel ; Ilbis, Erik ; Kalde, Jaanus ; Averin, Matis ; Kuuste, Henri ; Laizans, Kaspars ; Allik, Viljo ; Rauhala, Timo ; Seppänen, Henri ; Kiprich, Sergiy ; Ukkonen, Jukka ; Haeggström, Edward ; Kalvas, Tanel ; Tarvainen, Olli ; Kauppinen, Janne ; Nuottajärvi, Antti ; Koivisto, Hannu. / E-sail test payload of the ESTCube-1 nanosatellite. In: Proceedings of the Estonian Academy of Sciences. 2014 ; Vol. 63, No. 2S. pp. 210-221.

Siljander, Sanna ; Kiviniemi, Meri ; Sarlin, Essi ; Lindgren, Mari ; Suihkonen, Reija ; Vuorinen, Jyrki. / Erosion testing of filled and/or reinforced vinyl ester composites in water medium at elevated temperature. Proceedings of the 20th International Conference on Composite Materials. 2015.

Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. ; Vuorinen, Heikki S. / Epilogue: Local Solutions Based on Local Conditions. 2007. Environmental History of Water - Global views on community water supply and sanitation. IWA Publishing. editor / Katko T.S. Juuti P.S. ; H.S. Vuorinen. 2007. pp. 593-598

Juuti, Petri S. (Editor) ; Katko, Tapio S. (Editor) ; Schwartz, Klaas (Editor). / Epilogue. IWA Publishing, 2013. 5 p.

Pynnönen, Sanna ; Tuhkanen, Tuula. / Environmental impact of micropollutants present in urine. Dry Toilet Conference 2012, 4th International Dry Toilet Conference, Full Papers, 22-24 August 2012, Tampere, Finland. Helsinki : Global Dry Toilet Assciation of Finland, 2012. pp. 1-8 (International Dry Toilet Conference).

Juuti, Petri S. (Editor) ; Katko, Tapio S. (Editor) ; Vuorinen, Heikki S. (Editor). / Environmental history of water : global views on community water supply and sanitation. London : IWA Publishing, 2007.

Juuti, P.S. ; Katko, T.S. ; Vuorinen, H.S. / Environmental history of water: Global view of community water supply and sanitation. Symposium Preprint Book: 1st IWA International Symposium on Water and Wastewater Technologies in Ancient Civilizations, Iraklio, Greece, 27.10.2006. 2006. pp. 631-636

Juuti, Petri ; Rajala, Riikka . / Ensimmäiset fuusiosuunnitelmat. Vesihuoltoyhteistyötä yli rajojen: PK-seudun yhteistyöhankkeet ja yhdistämissuunnitelmat ennen ja nyt Espoon näkökulmasta. editor / Petri Juuti ; Riikka Rajala. University of Tampere, 2009. pp. 39-76

Wang, Qiong ; Phung, Nga ; Di Girolamo, Diego ; Vivo, Paola ; Abate, Antonio. / Enhancement in Lifespan of Halide Perovskite Solar Cells. In: Energy & Environmental Science. 2019 ; Vol. 12, No. 3. pp. 865-886.

Lakaniemi, Aino-Maija ; Douglas, Grant B. ; Kaksonen, Anna H. / Engineering and kinetic aspects of bacterial uranium reduction for the remediation of uranium contaminated environments. In: Journal of Hazardous Materials. 2019 ; Vol. 371. pp. 198 - 212.

Sorri, Jaakko. / Energistä utopiaa?. In: Futura. 2017 ; Vol. 36, No. 1. pp. 38-39.

Heino, Ossi ; Anttiroiko, Ari-Veikko. / Enabling and Integrative Infrastructure Policy: The Role of Inverse Infrastructures in Local Infrastructure Provision with Special Reference to Finnish Water Cooperatives. MPRA, 2014. (MPRA Paper; 60276).

Kramb, Jason ; Konttinen, Jukka ; Backman, Rainer ; Salo, Kari ; Roberts, Michael. / Elimination of arsenic-containing emissions from gasification of chromated copper arsenate wood. In: Fuel. 2016 ; Vol. 181. pp. 319-324.

Çetinkaya, Afşin Y. ; Köroğlu, Emre Oğuz ; Demir, Neslihan Manav ; Baysoy, Derya Yılmaz ; Özkaya, Bestamin ; Çakmakçi, Mehmet. / Electricity production by a microbial fuel cell fueled by brewery wastewater and the factors in its membrane deterioration. In: Chinese Journal of Catalysis. 2015 ; Vol. 36, No. 7. pp. 1068-1076.

Sulonen, Mira L.K. ; Kokko, Marika E. ; Lakaniemi, Aino-Maija ; Puhakka, Jaakko A. / Electricity generation from tetrathionate in microbial fuel cells by acidophiles. In: Journal of Hazardous Materials. 2015 ; Vol. 284. pp. 182-189.

Tarao, Hiroo ; Kuisti, Harri ; Korpinen, Leena ; Hayashi, Noriyuki ; Isaka, Katsuo. / Effects of tissue conductivity and electrode area on internal electric fields in a numerical human model for ELF contact current exposures. In: Physics in Medicine and Biology. 2012 ; Vol. 57, No. 10.

Tarao, Hiroo ; Hayashi, Noriyuki ; Korpinen, Leena ; Gonzalez, Jarold A. ; Matsumoto, Takashi ; Isaka, Katsuo. / Effect of Tissue Conductivity on Internal Body Resistances of Numerical Human Model at Power Frequency. The Bioelectromagnetics Society 34th Annual Meeting, June 17, 2012 - June 22, 2012, Brisbane, Australia. The Bioelectromagnetics Society, 2012. pp. 197-199 (The Bioelectromagnetics Society Annual Meeting).

Leppänen, Aino ; Tran, Honghi ; Välimäki, Erkki ; Oksanen, Antti. / Effect of Temperature on Fume Formation and Deposition in Kraft Recovery Boilers - a Modeling Approach. 2014 International Chemical Recovery Conference, Proceedings - Volume 2. editor / Markus Nieminen ; Päivi Lampinen. Suomen Soodakattilayhdistys, The Finnish Recovery Boiler Committee; TAPPI, 2014. pp. 38-47

Roszak, Joanna ; Catalán, Julia ; Järventaus, Hilkka ; Lindberg, Hanna K. ; Suhonen, Satu ; Vippola, Minnamari ; Stepnik, Maciej ; Norppa, Hannu. / Effect of particle size and dispersion status on cytotoxicity and genotoxicity of zinc oxide in human bronchial epithelial cells. In: Mutation Research: Genetic Toxicology and Environmental Mutagenesis. 2016 ; Vol. 805. pp. 7-18.

Khanongnuch, Ramita ; Di Capua, Francesco ; Lakaniemi, Aino-Maija ; R. Rene, Eldon ; Lens, Piet N. L. / Effect of N/S ratio on anoxic sulfide oxidizing bioreactors. Paper presented at Biotechniques 2017, La Coruña, Spain.

Koskue, Veera ; Rinta-Kanto, Johanna ; Ledezma, Pablo ; Freguia, Stefano ; Kokko, Marika. / Effect of HRT on nitrogen recovery from real reject water in a 3-chamber bioelectroconcentration cell. Paper presented at ISMET 7, Okinawa, Japan.

Mal, J. ; Nancharaiah, Y. V. ; van Hullebusch, E. D. ; Lens, P. N L. / Effect of heavy metal co-contaminants on selenite bioreduction by anaerobic granular sludge. In: Bioresource Technology. 2016 ; Vol. 206. pp. 1-8.

Pärssinen, T. ; Eloranta, Hannu ; Saarenrinne, Pentti. / Effect of geometrical parameters on vortex-induced vibration of a splitter plate. In: Journal of Fluids Engineering: Transactions of the ASME. 2009 ; Vol. 131, No. 3, 031203. pp. 1-9.

Katko, Tapio. / Education, Research and Capacity Building for Water Services. Paper presented at UNESCO Chair in Sustainable Water Services (UNECWAS) seminar 2012, 20.9.2012, Tampere, Finland, .

Malaska, Mikko ; Heikkilä, Rauno. / Editorial to “The best papers from the 32nd International Symposium on Automation and Robotics in Construction and Mining (ISARC 2015)”. In: Automation in Construction. 2016 ; Vol. 71. pp. 1.

Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. ; Vinnari, Eija M. / Editorial Note: "Pasts and Futures of Water". In: Environment and History. 2010 ; Vol. 16, No. a. pp. 167-171.

Katko, Tapio. / Editorial. Central role of water in society and community. In: Ympäristöhistoria: Finnish Journal of Environmental History. 2011 ; Vol. 1, No. 2. pp. 8-11.

Länsivaara, Tim. / Editorial. In: Environmental Geotechnics. 2018 ; Vol. 5, No. 6.

Keipi, Tiina ; Tolvanen, Henrik ; Konttinen, Jukka. / Economic analysis of hydrogen production by methane thermal decomposition : Comparison to competing technologies. In: Energy Conversion and Management. 2018 ; Vol. 159. pp. 264-273.

O'Neill, Mia. / Ecological Sanitation - A Logical Choice? The Development of the Sanitation Institution in a World Society. Tampere University of Technology, 2015. 236 p. (Tampere University of Technology. Publication).

Blasco, Lucia ; Kahala, Minna ; Tampio, Elina ; Ervasti, Satu ; Paavola, Teija ; Rintala, Jukka ; Joutsjoki, Vesa. / Dynamics of microbial communities in untreated and autoclaved food waste anaerobic digesters. In: Anaerobe. 2014 ; Vol. 29. pp. 3-9.

Behailu, Beshah M. / Dry Toilet Sanitation as an Alternative Solution to the Rural Ethiopia. Dry Toilet 2015: 5th International Dry Toilet Conference. 2015.

Pietilä, Pekka. / Diversity of the water supply and sanitation sector: roles of municipalities in Europe. Water Services Management and Governance : Lessons for a Sustainable Future. editor / Tapio S. Katko ; Petri S. Juuti ; Klaas Schwartz ; Riikka P. Rajala. IWA Publishing, 2013. pp. 99-111

Rinta-Kanto, Johanna M. ; Wilhelm, Steven W. / Diversity of microcystin-producing cyanobacteria in spatially isolated regions of Lake Erie. In: Applied and Environmental Microbiology. 2006 ; Vol. 72, No. 7. pp. 5083-5085.

Gielnik, Anna. / Digestate valorization for bioremediation of petroleum hydrocarbons contaminated soils. Tampere University, 2019. 95 p. (Tampere University Dissertations).

Teisala, Hannu ; Tuominen, Mikko ; Aromaa, Mikko ; Mäkelä, Jyrki Mikael ; Stepien, M. ; Saarinen, J.J. ; Toivakka, M. ; Kuusipalo, Jurkka. / Development of superhydrophobic coating on paperboard surface using the Liquid Flame Spray. In: Surface and Coatings Technology. 2010 ; Vol. 205, No. 2. pp. 436-445.

Du, Liuliu ; Leivo, Virpi ; Kiviste, Mihkel ; Martuzevicius, Dainius ; Turunen, Mari ; Prasauskas, Tadas ; Haverinen-Shaughnessy, Ulla. / Development of an assessment protocol: the impact of energy retrofits on indoor environmental quality and public health in the existing building stock. Healthy Buildings 2015 Europe (HB 2015) . International Society for Indoor Air Quality and Climate , 2015.

Katko, Tapio S. ; Rautavaara, Antti. / Developing community water services and cooperation in Finland and the South. Free Flow - Researching Water Security Through Cooperation. editor / Jacqui Griffiths ; Rebecca Lambert. United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization; Unesco Publishing; Tudor Rose, 2013. pp. 240-244

Pääkkönen, Anna ; Pitkänen, Anna ; Mäkiranta, Reima ; Saario, Ari ; Oksanen, Antti. / Developing and testing characterization methods for droplet compustion - part II. 9th European Conference on Industrial Furnaces and Boilers, Estoril, Portugal, 26-29 April, 2011. Estoril : INFUB, 2011. pp. 1-10 (European Conference on Industrial Furnaces and Boilers).

Pääkkönen, Anna ; Peltola, Arto ; Pitkänen, Anna ; Mäkiranta, Reima ; Saario, Ari ; Oksanen, Antti. / Developing and testing characterization methods for droplet combustion - Part I. In: Archivum Combustionis. 2010 ; Vol. 30, No. 4. pp. 1-6.

Kerokoski, Olli ; Rantala, Tommi ; Nurmikolu, Antti . / Deterioration mechanisms and life cycle of concrete monoblock railway sleepers in Finnish conditions. WCRR 2016 Proceedings: 11th World congress on railway research, 29.5-2.6.2016, Milano. 2016.

Tauriainen, S. M. ; Virta, M. P. J. ; Karp, M. T. / Detecting bioavailable toxic metals and metalloids from natural water samples using luminescent sensor bacteria. In: Water Research. 2000 ; Vol. 34, No. 10. pp. 2661-2666.

Hiltunen, Arto ; Ruoko, Tero-Petri ; Iivonen, Tomi ; Lahtonen, Kimmo ; Ali-Löytty, Harri ; Sarlin, Essi ; Valden, Mika ; Leskelä, Markku ; Tkachenko, Nikolai. / Design aspects of all atomic layer deposited TiO2–Fe2O3 scaffold-absorber photoanodes for water splitting. In: Sustainable Energy & Fuels. 2018 ; Vol. 2, No. 9. pp. 2124-2130.

Aalto, Sanni L. ; Saarenheimo, Jatta ; Arvola, Lauri ; Tiirola, Marja ; Huotari, Jussi ; Rissanen, Antti J. / Denitrifying microbial communities along a boreal stream with varying land-use. In: Aquatic Sciences. 2019 ; Vol. 81, No. 59.

Katko, T. S. / Dags att syna utmaningarna inom vattenförsörjningen. In: Finlands Kommuntidning. 2013 ; Vol. 19, No. 8. pp. 30-31.

Kuusela, Mikko ; Asp, Olli ; Laaksonen, Anssi. / Cracking of the End Diaphragm of a Post-tensioned Beam Bridge. In: Nordic Concrete Research. 2019 ; Vol. 60, No. 1. pp. 89-104.

Mangayil, Rahul ; Efimova, Elena ; Konttinen, Jukka ; Santala, Ville. / Co-production of 1,3 propanediol and long-chain alkyl esters from crude glycerol. In: New Biotechnology. 2019 ; Vol. 53. pp. 81-89.

Hieta-Wilkman, S. ; Vesa, J. ; Korpinen, Leena. / Co-operation between technical education of university and electro-technical standardization association. In: Elektronika ir Elektrotechnika. 2010 ; Vol. 10, No. 106. pp. 165-168.

Gogoi, Manashjit ; Layek, Rama ; Vuorinen, Jyrki ; Mahato, Mrityunjoy. / Conversion of Solid Waste into Functional Carbon Materials: A Review. In: Energy and Environment Focus. 2017 ; Vol. 6, No. 1. pp. 52-68.

Mal, Joyabrata ; Nancharaiah, Yarlagadda V. ; Maheshwari, Neeraj ; van Hullebusch, Eric D. ; Lens, Piet N.L. / Continuous removal and recovery of tellurium in an upflow anaerobic granular sludge bed reactor. In: Journal of Hazardous Materials. 2017 ; Vol. 327. pp. 79-88.

Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. ; Vuorinen, Heikki S. / Conclusions: Does History Matter? Present Water Governance Challenges and Future Implications. 2007. Environmental History of Water - Global views on community water supply and sanitation. IWA Publishing. editor / Katko T.S. Juuti P.S. ; H.S. Vuorinen. 2007. pp. 589-592

Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. ; Vuorinen, Heikki S. / Conclusions. 2007. Environmental History of Water - Global views on community water supply and sanitation. IWA Publishing. editor / Katko T.S. Juuti P.S. ; H.S. Vuorinen. 2007. pp. 259-262

Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. ; Vuorinen, Heikki S. / Conclusions. 2007. Environmental History of Water - Global views on community water supply and sanitation. IWA Publishing. editor / Katko T.S. Juuti P.S. ; H.S. Vuorinen. 2007. pp. 501-506

Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. ; Vuorinen, Heikki S. / Conclusions. 2007. Environmental History of Water - Global views on community water supply and sanitation. IWA Publishing. editor / Katko T.S. Juuti P.S. ; H.S. Vuorinen. 2007. pp. 93-96

Pääkkönen, Rauno ; Kuisti, Harri ; Gonzalez, Jarold A. ; Tarao, Hiroo ; Gobba, Fabriziomaria ; Korpinen, Leena. / Comparison the portable service platforms influence to electric field exposure at 110 kV substations. The Bioelectromagnetics Society 34th Annual Meeting, June 17, 2012 - June 22, 2012, Brisbane, Australia. The Bioelectromagnetics Society, 2012. pp. 215-217 (The Bioelectromagnetics Society Annual Meeting).

Lappalainen, Juha O. ; Karp, Matti T. ; Juvonen, Risto ; Virta, Marko P. J. ; Nurmi, Johanna. / Comparison of the total mercury content in sediment samples with a mercury sensor bacteria test and Vibrio fischeri toxicity test. In: Environmental Toxicology. 2000 ; Vol. 15, No. 5. pp. 443-448.

Behailu, Beshah M. ; Suominen, Arto ; Katko, Tapio S. ; Mattila, Harri ; Yayehyirad, Gashaw . / Comparison of community managed projects and conventional approaches in rural water supply of Ethiopia. In: African Journal of Environmental Science and Technology. 2016 ; Vol. 10, No. 9. pp. 292-306.

Leivo, Virpi ; Prasauskas, Tadas ; Turunen, Mari ; Kiviste, Mihkel ; Aaltonen, Anu ; Martuzevicius, Dainius ; Haverinen-Shaughnessy, Ulla. / Comparison of air pressure difference, air change rates, and CO2 concentrations in apartment buildings before and after energy retrofits. In: Building and Environment. 2017 ; Vol. 120. pp. 85-92.

Korpinen, Leena ; Lahtinen, Sirke ; Gobba, Fabriziomaria. / Comparison between the Oocupational ELF magnetic field exposure in Finland and in Italy. 10th International Conference European Bioelectromagnetics Association, 21-24 February 2011, Rome, Italy. Rome : European Bioelectromagnetics Association, 2011. pp. 2 p (International Conference European Bioelectromagnetics Association).

Kokko, Lauri ; Tolvanen, Henrik ; Hämäläinen, Kai ; Raiko, Risto. / Comparing the energy required for fine grinding torrefied and fast heat treated pine. In: Biomass & Bioenergy. 2012 ; Vol. 42, No. Jul. pp. 219-223.

Juuti, Petri S. ; Katko, Tapio S. / Comparative analysis and discussion. Water, Time and European Cities. History matters for the Futures. editor / Petri S. Juuti ; Tapio S. Katko. Tampere : Tampere University Press, 2005. pp. 219-240

Koivisto, K. ; Forsman, J. ; Ronkainen, M. ; Lahtinen, P. ; Kolisoja, P. ; Kuula, P. / Commercialising reclaimed materials in earthworks – guidelines for productization and the process of appending these materials in the Finnish national code of practice. Proceedings of the 17th Nordic Geotechnical Meeting Reykjavik Iceland: Challenges in Nordic Geotechnic 25th - 28th of May. Reykjavik : Icelandic Geotechnical Society, 2016.

Sormunen, Laura Annika ; Kalliainen, Antti ; Kolisoja, Pauli ; Rantsi, Riina. / Combining mineral fractions of recovered MSWI bottom ash: improvement for utilization in civil engineering structures. In: Waste and Biomass Valorization. 2016.

Rodriguez Avila, Milena ; Honkanen, Markus ; Raiko, Risto ; Oksanen, Antti. / Coal char combustion in O2/N2 and O2/CO2 conditions in a drop tube reactor: an optical study. In: Industrial Combustion. 2012 ; pp. 1-22.

Liimatainen, Heikki ; Pöllänen, Markus ; Viri, Riku. / CO2 reduction costs and benefits in transport: socio-technical scenarios. In: European Journal of Futures Research. 2018 ; Vol. 2018, No. 6:22.

Järvinen, Anssi ; Karjalainen, Panu ; Bloss, Matthew ; Potila, Outi ; Simonen, Pauli ; Kuuluvainen, Heino ; Timonen, Hilkka ; Saarikoski, Sanna ; Niemi, Jarkko V. ; Keskinen, Jorma ; Rönkkö, Topi. / Chasing measurements for real-world emissions of city buses. Paper presented at European Aerosol Conference 2017, Zürich, Switzerland.

Mönkäre, Tiina J. ; Palmroth, Marja R. T. ; Rintala, Jukka A. / Characterization of fine fraction mined from two Finnish landfills. In: Waste Management. 2016 ; Vol. 47A. pp. 34-39.

Mönkäre, T. ; Palmroth, M. ; Rintala, J. / Characterization of fine fraction from landfill mining for evaluating methane potential. Fifth International Symposium on Energy from Biomass and Waste, Venice 2014 Proceedings, Island of San Servolo, Venice, Italy, 17-20 November 2014. Italy : CISA Publisher, 2014.

Mönkäre, Tiina. / Characterization and biological stabilization of fine fraction from landfill mining. Tampere University of Technology, 2018. 68 p. (Tampere University of Technology. Publication).

Tampio, Elina ; Ervasti, Satu ; Rintala, Jukka. / Characteristics and agronomic usability of digestates from laboratory digesters treating food waste and autoclaved food waste. In: Journal of Cleaner Production. 2015 ; Vol. 94. pp. 86-92.

Vehmas, J. ; Luukkanen, J. ; Mustonen, S. ; Kaivo-oja, J. ; Snäkin, J-P. ; Jusi, S. / Changing energy production structures and CO2 emissions in the ASEAN countries: Decomposition analysis of drivers behind the changes. International Conference on Energy Security and Climate Change: Issues, Strategies, and Options (ESCC 2008). 6-8 August 2008, Bangkok, Thailand. 2008. pp. 5 p

Heino, Ossi A. ; Takala, Annina J. ; Katko, Tapio S. / Challenges to Finnish water and wastewater services in the next 20-30 years. In: E-Water. 2011 ; pp. 1-20.

Leppänen, Aino ; Välimäki, Erkki ; Oksanen, Antti ; Tran, Honghi. / CFD-Modeling of Fume Formation in Kraft Recovery Boilers. TAPPI PEERS Conference Proceedings 14.-18.10.2012, Savannah, USA. TAPPI, 2012. (TAPPI PEERS Conference).