TUTCRIS - Tampereen teknillinen yliopisto

TUTCRIS

IDDRG 2017 konferenssi Munchenissä - Materials Modelling for Sheet Metal Forming

Tutkimustuotos

Yksityiskohdat

AlkuperäiskieliSuomi
Sivut7-9
Sivumäärä3
JulkaisuOhutlevy-lehti
Numero2
TilaJulkaistu - 20 syyskuuta 2017
OKM-julkaisutyyppiD1 Artikkeli ammattilehdessä

Tiivistelmä

IDDRG:n (The International Deep Drawing Research Group) 36. konferenssi järjestettiin poikkeuksellisesti toisen kerran peräkkäin Euroopassa. Tämän vuoden pitopaikkana oli Munchen Saksassa (2.-6.7.2017). Alun perin konferenssin piti olla Turkissa Efesoksen lähellä, mutta maan levottoman tilanteen vuoksi järjestäjät ehdottivat itse jo viime vuoden marraskuussa konferenssin siirtämistä muualle. Munchenin tekninen yliopisto lupautui uudeksi järjestäjäksi huolimatta erittäin tiukasta aikataulusta ja siitä johtuneesta suuresta taloudellisesta riskistä. Uusien järjestäjien onneksi konferenssi keräsi ennätysmäärän osallistujia, yhteensä 245 henkilöä. Lisäksi Autoform oli lupautunut sponsoroimaan konferenssia. IDDRG:n konferenssit ovat olleet aina ennen kaikkea teollisuuden konferensseja ja myös tälläkin kertaa 45 % osallistujista tuli teollisuudesta. Suurin osa osallistujista oli luonnollisesti Euroopasta, mm. kahdeksan Ruotsista ja kolme Suomesta.